Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

lauantai 24. toukokuuta 2014

Leuanvetäjä voimanostokisoissa (U)

Tänään oli varsin metka kokemus, kun osallistuin Keljon Viestin sisäisiin voimanostokisoihin. Sivulajin kisaan oli aika hauska olo mennä ja valmistautua, kun edessä ei ollutkaan leuanvetoa. Olenhan aikaisemmin kilpaillut vain leuanvedossa ja juoksussa sekä pika- että kestävyysmatkoilla. Kisa sujui hyvin, jopa hieman yli odotusten. Yhteistulokseksi tuli 560 kg, ja voitin kisan sekä Wilksin pisteillä että absoluuttisesti. Syväkyykystä tuli 190 kg, stoppipenkkipunnerruksesta 140 kg ja maastavedosta 230 kg. Alta näkyy kaikki kisanostot:



24.5.2014
TR

maanantai 19. toukokuuta 2014

Voimaharjoittelutrilogian II. osa: Maksimivoimaharjoittelu (U)

Kirjoittamani voimaharjoittelutrilogian toinen osa, maksimivoimaharjoittelu, on nyt julkaistu ja sen voi lukea täältä. Ensimmäinen osa käsitteli lihasmassa- ja kestovoimaharjoittelua. Trilogian päättävä kolmas osa tulee käsittelemään nopeusvoimaharjoittelua.

19.5.2014
TR

PS. Maksimivoimaharjoittelu -aiheeseen liittyen video omasta maksimivoimatreenistäni viime viikon maanantailta päälajin parista. Paransin absoluuttisen leuanvedon henkilökohtaista 3 RM tulosta kolme kertaa treenissäni viikko sitten. Absoluuttinen tulos parani kaiken kaikkiaan 4,4 kg tulokseen 3x170,1 kg (77 kg lisäpainoa + oma massa 93,1 kg). Siinä samalla myös lisäpainoleuanvedon 3 RM parani 2 kg, kun edellinen oli 3x75 kg. Treenikaudella pääseuranta on kuitenkin absoluuttisissa tuloksissa, sillä lisäpainoleuanvedon suhteellisen voiman komponentti tulee optimoitua aina vasta kisoihin elopainoa kiristelemällä. Sivulajeissa merkittäviä treenisarjaennätyksiä sitten viimepostauksen ovat stoppipenkkipunnerrus 2x135 kg ja stopiton penkkipunnerrus 8x120 kg.



PPS. Ja vielä illan treeni, jossa mm. absoluuttinen leuanveto 2x173,1 kg (80 kg + oma massa 93,1 kg, uusi absoluuttinen 2 RM). Tällä kertaa videolla on mukana myös tukiliikkeitä:



torstai 8. toukokuuta 2014

Atleettinen Partasuu muissa medioissa (U)

Olen kirjoittamassa Trainer4You:lle Voimaharjoittelutrilogiaa. Trilogian I. osa: Lihasmassa- ja kestovoimaharjoittelu on julkaistu ja sen voi lukea täältä. Toinen osa tulee käsittelemään maksimivoimaharjoittelua ja kolmas nopeusvoimaharjoittelua.

Kirjoitan tällä hetkellä asiantuntija-artikkeleita ominaisuusharjoittelusta Crosstraining Magazineen. Ensimmäinen lehti, jossa olin mukana oli 3/2014. Lehdestä julkaistaan kahdeksan numeroa vuodessa, ja sitä saa ostettua ympäri Suomen kauppojen lehtipisteistä. Lisäksi kestotilaajat saavat lehden postitse kotiinsa.

Kirjoitimme yhdessä Konsta Koivurannan kanssa artikkelin kehonpainoharjoittelusta lihastohtori Juha Hulmin blogiin: Kehonpainoharjoittelu - Koivuranta ja Rytkönen

Meidän fysiikkavalmennuspalvelu Athleticalla on YLE:n toimittaja valmennuksessa. Toimittajan leuanvetoprojektia ja hänen kirjoittamia juttuja urheilutieteestä voi seurata YLE Tieteen sivuilla. Seuraavassa juttusarjan ensimmäiset osat:

Athletican valmennus- ja testausopin ammattilaisten tietotaito korostuu projekteissa, joissa tavoitteellisesti liikkuva yksilö on jo melko kovassa kunnossa. Tässä YLE:n toimittajan tapauksessa on kuitenkin mielenkiintoista se kuinka monta toistoleuanvetoa saadaan aikaan kolmessa kuukaudessa, kun lähtötaso on pyöreä nolla.

7.-8.5.2014
TR

PS. Vähän kuulumisia omista treeneistä: 

Keskiviikon 7.5. treenini pääliikkeiden työsarjojen osalta:
  • Lisäpainoleuanvedossa 3x3x72,5 kg 93,2 kg elopainolla (absoluuttinen kuorma oli sama 72,5 kg + BW 93,2 kg = 165,7 kg  kuin lisäpainoleuanvedon 3 RM ennätyksessäni 75 kg 17.3.2014: 75 kg + BW 90,7 kg = 165,7 kg). Nostot olivat vieläpä melko helppoja, joten absoluuttinen 3 RM on mennyt kyllä selvästi eteen päin sitten maaliskuun seitsemännentoista. Mielenkiintoista nähdä mitä tulee, kun on seuraavan kerran 3 RM -testi.
  • Stoppipenkkipunnerruksesta otin 3x120 kg + 3x125 kg (PB) + 3x127,5 kg (PB), ja päälle otin stopittomasta penkkipunnerruksesta 6x120 kg (PB).
  • Syväkyykystä otin 3x160 kg + 3x170 kg + 3x175 kg (PB)

Usein maksimivoimatreeneissäni on 1-2 pääliikettä, mutta 7.5. oli kolme: välillä on kiva revitellä! - ja kyllähän tuo kulki.
 
Torstain 8.5. treenini pää- ja tukiliikkeiden työsarjojen osalta:
  • Lisäpainoleuanvedossa 93,3 kg elopainolla 2x73 kg + 2x77 kg + 2x78 kg (uusi absoluuttinen 2 RM: 78 kg + BW 93,3 kg = 171, 3kg) + 3x73 kg
  • Eristetty leuanveto 3 s loppupidoilla: 2x4x45 kg
  • Prone bench pull eli penkkiveto vastaotteella mutkatangolla: 11x95 kg + 3 s loppupidoilla 8x62,5 kg
  • Around the world eli maailmanympäri 17 kpl     

lauantai 3. toukokuuta 2014

Urheilun iloa (U & EF)


Urheilu on parhaimmillaan antoisia elämyksiä tarjoava polku, jolla nautitaan sekä matkanteosta että päämääristä. Nautinnollisen urheilun ei tarvitse olla kilpaurheilua. Itsensä kehittäminen fyysisesti tai henkisesti riittää onnistumisen elämyksiin. Kehittyminenkään ei ole millään tavoin pakollista, sillä virkistys-, elämys- ja terveysliikunta voivat tuottaa tukun antoisia ja ikimuistoisiakin elämyksiä pitäen fyysistä kuntoa vain yllä.

Ihmisen perustarpeita ja onnellisuuden tuojia ovat pätevyyden tunne, autonomian tunne, rakastamisen ja rakastetuksi tulemisen tunne sekä sosiaalinen yhteenkuuluvuus.  Pätevyyden tunteen tuojana urheiluharrastus saattaa olla erinomainen. Ihminen vertaa itseään itseensä ja muihin. Tehtäväsuuntautuneissa urheilutavoitteissa saa kokea pätevyyttä siitä, että pystyy kehittämään itseään. Kilpailusuuntautuneesti voi kokea pätevyyttä siitä, että on paremmassa kunnossa kuin suurin osa muista. Kilpailusuuntautuneena asiana voittaminen kilpaurheilussa on äärimmäinen pätevyyden tunteen kokemus; saa tuntea olevansa paras – mikä ruokkisi enempää pätevyyden tunnetta?

Pätevyyden tunteen metsästämisessäkin kohtuus lienee kuitenkin tie kestävään onneen. Voittamisesta sun muusta saa ja kannattaa iloita, mutta siitä ei saa tulla elämäntarkoitus. Ihminen, joka määrittää itsensä vain urheilumenestyksensä kautta on haavoittuvainen ja hauras. On syytä muistaa, että luokan huonoin telinevoimistelija voi olla paljon onnellisempi ihminen kuin telinevoimistelun maailmanmestari. Urheilu on kuitenkin vain urheilua.

Voittaminen ei tee siis itseisarvoisesti onnelliseksi vaikka pätevyyden tunnetta se tarjoaakin. Se voi kuitenkin lisätä onnellisuutta ja siihen liittyvät tapahtumasarjat tarjota ikimuistoisia elämyksiä. Myös kilpaurheiluun voi suhtautua tehtäväsuuntautuneesti. Usein kovalla työllä saavutettu palkinto on maukkaampi kuin satunnainen saavutus.

Omien fysiologisten rajojen etsimisen ilo on myös monelle urheiluhenkiselle ihmisellä riemukasta puuhaa. Esimerkiksi itseäni kiinnostaa sekä valmentamisessa että omassa urheilussa se mihin ihminen kykenee treenin, ravinnon, levon ja mielenlujuuden voimin. Omien rajojen etsiminen onkin ehkä omista motivaattoreistani tärkein ja suurin niin kauan, kun jatkan tavoitteellista urheilua eli leuanvetourheilua ja muuta (tavoitteellista) voimailua. Eläkkeelle jäännin aika tavoitteellisesta harjoittelusta ei ole todennäköisesti vielä muutamaan vuoteen. Nyt etsitään niitä rajoja ja koitetaan pysyä terveenä!

Treenitulosten, treenisuunnitelmien ja treenifiilisten jako samoja juttuja harrastavien kavereiden kanssa tuo varmasti monelle urheilun harrastajalle iloa elämään. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja omien sekä toisten saavutuksista aidosti iloitseminen ovat osa antoisaa urheiluhenkeä. Oikea kaveri on aidosti kiinnostunut myös toisen tekemisistä.

Kehittäkää itseänne, voittakaa, pitäkää nykyistä kuntoanne yllä tai liikkukaa vain jonkin liikuntamuodon tarjoamasta riemusta ilman ajatuksia sen vaikutuksista fyysiseen kuntoon - mikä sopii kenellekin missäkin elämänvaiheessa. Osa meistä on kilpailuhenkisiä, osa ei, ja elämä on kasa limittäisiä polkuja, joista osa loppuu ja osa jatkuu. Elämä ei ole jatkumo peräkkäisiä palikoita. Kilpaurheilua harrastavilla on oikeus nauttia ja iloita menestyksestään ja ennätyksistään, kunhan ne on rehellisellä työllä ansaittu. Urheiluharrastusta kannattaa käyttää voimavarana ja elämän rikastuttajana – ei stressin aiheuttajana tai pakkomielteenä. Tietty rentous ja pilke silmäkulmassa kuuluvat iloiseen urheiluun!

2.5.2014 – 3.5.2014
TR

PS. 
Tältä päivältä Leuanvetäjän maastaveto 2x220kg:


SLRY:n kokous, banaania ja treeninalusjuoma naamaan, stoppipenkki 2x120kg + 2x132,kg (PB!) + 3x2x125kg, maastaveto 2x170kg + 2x200kg + 2x220kg (PB!) + 2x2x200kg, helppo kyykky nelosia 140-145-150 kg, käsipainopenkki 3x8x(45+45)kg/3' + 7x(45+45)kg + ranskalainen punnerrus mutkatangolla tempolla 2:0 10x47,5kg, palkkari naamaan, Valorinteen saunaan ja pullo tsekkiläistä tummaa Krusovicea. Huomenna leuanvetoa! Ja siihen päälle vähän pystypunnertelua ja vatsoja.

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Lisäpainoleuanvedon SM 2014 (U)


Lisäpainoleuanvedon SM-kisat 2014 alkoivat huikealla jännitysnäytelmällä, kun miesten -70 kg sarjan 23 atleettia ottivat yhteen. Hermostotykki Seinäjoen Harri Kangas pamautti kovimmat impulssivirrat ja dublettijytinät motoriselta aivokuorelta leuanvetokoneistoon ja lihasten motoristen yksiköiden koordinaatio natsasi siten, että kisan voitto irtosi 84 kilolla ja siihen päälle vielä Suomen mestarin 4. nosto, jolla SE-lukemat paranivat käsittämättömiin 86-kilon lukemiin. Lukemiin, jotka ovat lähes 20 kiloa Kankaan oman massan eli 66,2 kilon ylitse. Lisäpainoleuanveto on absoluuttissuhteellisen voiman laji ja Harrin tuloskunto jakaantui käsittämättömään 1,3-kertaiseen oman massan suhteelliseen voimaan ja 152,2 kilon absoluuttiseen voimaan. Kovan vastuksen Kankaalle tarjosi Timo Paukku Pihtiputaalta vetämällä 83 kg ja pokaten SM-hopeaa. Myös pronssille tullut Tampereen Heikki Ulmanen veti huikean tuloksen 79 kg. Alle 70 kilon sarjassa peräti 15 urheilijaa rikkoi 60 kilon rajan, joka kertoo sarjan laajasta kovasta tasosta. 

Alle kasikympissä oli hurja kaksinkamppailu Helsinkiläisen Tuomas Burken ja Jyväskyläläisen Konsta Koivurannan välillä. Kamppailu päättyi Burken niukkaan voittoon paremman kakkosvedon turvin, sillä miehet painoivat punnituksessa saman verran ja vetivät saman tuloksen, 85 kiloa. Burke ja Koivuranta jakavat tällä hetkellä alle 80 kilon sarjan SE:n, mutta Burke on vuoden 2014 lisäpainoleuanvedon Suomen mestari sarjassa -80 kg. Myös pronssimitalisti Antti Kantola Nokialta rikkoi komeasti 80 kilon rajan vetämällä tasan 80 kg.

Alle ysikympissä meikäläinen paransi onnistuneen semikorkeafrekvenssisen harjoituskauden ja rajuun kovan treenin sekä totaalilevon kontrastiin rakentuneen kisakunnon ajoituksen seurauksena sarjan SE:tä 3 kiloa lukemiin 93 kg. Nostosarjani oli 86, 91 ja 93 kg. Neljännellä extravedolla yritin vielä 94 kiloa, mutta se jäi sentin päähän. Pekka Perkiönmäki Ylihärmästä nappasi SM-hopeaa tuloksella 72 kg ja Jari Hakanen Muuramesta SM-pronssia tuloksella 70 kg. 

Omat kisavetoni Lisäpainoleuanvedon SM-kisoissa 2014:



Alle 100 kiloisissa Espoon Teemu Ojala pokkasi SM-kultaa SE-tuloksella 80 kg. Tiukassa kisassa SM-hopeaa otti loukkaantumisten jälkeen kisalavoille palannut Jani Heikkala 79 kilolla ja pronssi irtosi Espooseen Ilkka Oudan toimesta 77 kilon tuloksella.

Raskaan sarjan valtias oli klassista kehonrakennusta päälajinaan harrastava Tuomas Kuronen. Kuronen veti sarjan uudeksi SE:ksi 75 kg. Hopeaa otti Ilari Kampman Jyväskylästä tuloksella 67 kg ja SM-pronssin vei Seinäjoen Ari Siltaoja tuloksella 65 kg. Myös neljänneksi sijoittunut Joona Heino veti 65 kiloa, mutta hävisi SM-pronssin Siltaojalle 300 grammaa kevyempänä. 

Naisten, nuorten ja veteraanien sarjoista mainittakoon naiset alle 55 kg sarjan Iina Laineen SE-voittotulos 40 kg, naiset alle 70 kg sarjan Noora Heinosen SE-voittotulos 40 kg, alle 19-vuotiaiden miesten Jonathan Rintamäen SE-voittotulos 75 kg, alle 19-vuotiaiden naisten Iida Jokisen SE-voittotulos 12 kg, yli 50-vuotiaiden miesten Arto Immosen SE-voittotulos 61 kg, yli 60-vuotiaiden miesten Reino Kaikkosen SE-voittotulos 48 kg, yli 70-vuotiaiden miesten Ilkka Mikkosen SE-voittotulos 38 kg ja yli 50-vuotiaiden naisten Irja Virtalan SE-voittotulos 22 kg. Kaiken kaikkiaan SM-kisat olivat kovatasoiset ja myös monia uusia leuanvetourheilijoita astui areenalle, mikä on hienoa. Seuraavan kerran kilpalisäpainoleuanvetoa nähdään Espoon Otahallissa 27. syyskuuta, kun Lisäpainoleuanvedon Suomen Cupin 2014 toinen osakilpailu pamahtaa käyntiin. 5.4.2014 Jyväskylässä järjestettyjen Lisäpainoleuanvedon SM-kisojen tulokset kokonaisuudessaan löytyvät tuolta: Lisäpainoleuanvedon SM-kisojen 2014 tulokset. 

Urheilullista kevättä! 

TR
6.4.2014   

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Urheilijan tie kohti tuntematonta (U & EF)


Urheilijan oman arvostusasteikon merkityskentän urheilijana luo hänen asettamansa tavoitteet. Keihäänheittäjälle on toisarvoista kuinka hän pärjää pituushyppykisassa, johon hän osallistuu, mutta keihäänheittokisan tosissaan ja intohimoisesti kilpaurheilua harrastava keihäänheittäjä haluaa palavasti voittaa. Aktiiviselle keihäänheittäjälle on erittäin merkityksellistä kuinka pitkälle hän pystyy heittämään keihästä. Keihäsuransa lopettaneelle ex-keihäänheittäjälle ei enää yleensä ole merkitystä sillä, kuinka pitkälle hän saa heitettyä keihästä; sillä usein miten on merkitystä edelleen kuinka pitkälle hän on aikanaan pystynyt heittämään keihästä. Ihmiselämän jatkumon muodostavat menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Uskoisin, että onnellinen ja tasapainossa oleva ihminen arvostaa terveellä tavalla menneisyyden saavutuksiaan samalla, kun elää nykyhetkeä ja suunnittelee tulevaa. Urheilijalle tarpeeksi spesifi tavoitteenasettelu on tärkeää, sillä kaikkea ei voi saavuttaa yhtä aikaa – oman suorituskyvyn rajoja etsivä urheilu vaatii priorisointia.

Todennäköisesti suurinta mitä urheilija voi urheilijana saavuttaa on päästä mahdollisimman lähelle omia rajojaan omassa lajissaan. Geneettistä potentiaaliaan kukaan tuskin saavuttaa, koska urheilijan tuloskuntoon vaikuttavassa muuttujien valtameressä on varmasti aina jotain, jonka olisi voinut tehdä optimaalisemmin – ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä eli inhimillisiä, onneksi. Lisäksi jokaisen urheilijan ihmisyyteen kuuluu se, että myös urheilijalla on elämässä muuta elämää kuin urheilu – toisilla urheilijoilla enempi ja toisilla vähempi, mutta jokaisella kuitenkin jotain: sosiaaliset suhteet, muut harrastukset, työ, opiskelu, kotityöt, korvamerkkaamaton vapaa-aika jne. Muun elämän eri osa-alueiden asiat kannattaa tehdä erinomaisesti tai hyvin, riippuen asiasta. Huonosti tehdyistä asioista ei tule kuin huono mieli. Kaikkia asioita ei kuitenkaan kannata pyrkiä hoitamaan myöskään erinomaisesti, sillä se vie todennäköisesti liikaa aikaa sekä aiheuttaa turhaa stressiä ja suorittamisen tunnetta – osa elämän asioista on sellaisia, että riittää, kun ne tekee hyvin.

Kun tavoitteellisesti harjoittelevalla urheilijalla on tavoitteena omien rajojensa etsiminen, hän on tiellä kohti tuntematonta. Rajat ovat jossain, mutta kukaan ei tiedä missä. Positiivisesti ajatteleva urheilija ajattelee olevansa lähempänä suurinta suhteellista tavoitettaan, kun tekee uuden ennätyksen. Negatiivisesti ajattelevalla urheilijalla on ristiriitainen olo ennätyksen tehdessään; hän toisaalta iloitsee uudesta ennätyksestä, mutta toisaalta suree sitä, että oma kehittymispotentiaali heikkeni taas yhdellä pykälällä. Ei tarvinne arvailla monesti, kumpi edellislauseiden urheilijatyypeistä tulee todennäköisesti pääsemään lähemmäksi omia rajojaan. Joka tapauksessa urheilijan kehityskäyrä muuttuu iän myötä lähes lineaarisesti nousevasta suorasta hiljalleen tasaantuvaksi kaareksi, joka saavuttaa huippunsa jossain vaiheessa ja kääntyy sen jälkeen laskuun. Monet nopeuslajien urheilijat saavuttavat absoluuttisen huippunsa noin 20–30-vuotiaina. Nopeuskestävyyslajien urheilijat ovat yleensä parhaimmillaan noin 25-30-vuotiaina. Maksimivoima- ja kestävyyslajien urheilijoilla puolestaan absoluuttinen huippu osuu usein noin 25–40 ikävuoden väliin.

Urheilijan tie kulkee siis läpi useimmiten aaltoilua ja tasanteita sisältävän kehityspolun myötä uran absoluuttiseen suorituskykyhuippuun ja tuolla aikavälillä pystyy saavuttamaan sekä omaan kaikkien aikojen suorituskykyyn suhteutettua suhteellista kehitystä että muihin saman lajin kilpaurheilijoihin suhteutettua absoluuttista kehitystä. Oman uransa huipun saavuttamisen jälkeen urheilija pystyy yleensä jonkun aikaa pitämään yllä elämänsä parasta absoluuttista tulostasoa, jonka jälkeen ikääntymisen vaikutuksesta tulostaso lähtee väkisinkin tippumaan, vaikka edelleen omistautuisi harjoittelulle tosissaan ja tekisi erittäin laadukasta työtä urheiluharjoittelun, levon, syömisen ja mentaalisten voimavarojen saralla. Urheilu-uran huippuvaiheeseen noustessa ja huippuvaiheessa urheilijan motivaation lähteinä voivat olla ainakin kehittyminen, menestyminen, omien rajojen etsiminen ja hauskanpito. Usein myös oman lajin piirissä syntyneet kaveruus- ja tuttavuussuhteet motivoivat toimimaan lajin parissa ensin urheilijana, ja myöhemmin kenties muussa roolissa tai muissa rooleissa.

Oman urheilu-uransa huippusuorituskykyvaiheen jälkeen iso osa urheilijoista siirtyy kuntourheilijoiksi, osa jatkaa veteraaniurheiluun ja osa vaihtaa vielä lajia. Jotkut lopettavat liikkumisen jopa kokonaan, mutta se on onneksi harvinaista, sillä terveys- ja kuntoliikunta kuuluu kaikille hyvinvointiaan arvostaville! Lajin vaihdossa on se kehitysinnon siemen, että uudessa lajissahan kehityspotentiaalia usein vielä on jäljellä kypsemmästäkin iästä huolimatta. Veteraaniurheilun juju ei enää kuitenkaan ole kilpailla absoluuttisesta hyvyydestä koko urheilulajiväestön kanssa. Sen juju ei ole myöskään pyrkiä kehittymään suhteessa omaan kaikkien aikojen parhaimpaansa, jos takana on kilpaurheilu-ura 20–40-vuotiaana samassa lajissa. Veteraaniurheilussa kilpaillaan sekä ikääntymistä vastaan että absoluuttisesti suhteessa muihin oman ikäisiin. Harjoittelemalla ei voi estää ikääntymisen aiheuttamaa fyysisen suorituskyvyn laskua, mutta urheiluharjoittelun avulla voi minimoida fyysisen suorituskyvyn laskun. Hyvin todennäköisesti on niin, että osalle ihmisluonteista veteraaniurheilu sopii ja osalle ei. Se lienee kuitenkin varmaa, että veteraaniurheilu tuo iloa ja mielekästä sisältöä elämään lukuisille veteraaniurheilun ystäville.

Toivotan liikunnallista, positiivisten elämysten voittoista ja elämänmakuista kevättä. Työstän tällä hetkellä graduni kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsauksen voimaharjoitteluosiosta on tarkoitus tehdä perusteellinen varsinkin maksimivoimaharjoittelun ja voimaharjoittelun hermostollisten adaptaatiomekanismien sekä hypertrofisen voimaharjoittelun ja lihaskasvun fysiologian osalta. Lisää asiaa aiheesta on todennäköisesti luvassa jossain vaiheessa tässä blogissakin. 

23.-24.3.2014
TR

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Suorituskykyä vai ulkonäköä (U)


Voimaharjoittelua voi käyttää sekä suorituskyvyn kasvattamiseen että ulkonäön muokkaamiseen, ja tietysti myös lihaskunnon ylläpitoon ja terveyden edistämiseen. Nuorempana näin ainoastaan suorituskykykeskeisen harjoittelun arvoiltaan kestävänä, mutta vanhemmiten kanta on muuttunut siihen, että ihmisen täytyy tai ainakin kannattaa harrastaa asioita, jotka tuovat mielekästä sisältöä ihmisen itsensä ja kenties myös hänen lähipiirinsä elämään. Sillä ei siis sinänsä ole väliä onko tuo elämysten tuoja lisäpainoleuanvetokisat, maratonkilpailu vai kehonrakennusnäytös. Doping-aineiden käyttöä en urheiluharjoittelussa edes esteettisissä lajeissa hyväksy, sillä mielestäni oikeaa urheiluharjoittelua on vain sellainen, jossa suorituskyvyn (tai kehon estetiikan) muokkaamiseen käytetään vain harjoittelun, ravinnon ja levon manipulointia sekä ajatusten ja mielikuvien voimaa.


Painonnostossa voimaharjoittelua käytetään suorituskyvyn nostamiseen; tavoitteina on parantaa voimaharjoittelun avulla työnnön ja tempauksen tuloksia. (Valokuva on poimittu netistä. En omista tekijänoikeuksia.)

Itselleni tärkeintä omassa urheilussani tällä hetkellä on leuanvetourheilu. Toiseksi tärkeintä on raaka voimanostopohjainen koko kehon voimakunnosta huolehtiva voimailu - pysyy muukin keho kuin selkä ja käsivarret kunnossa. Itse olen voimailussa niin kokonaisvaltaisesti suorituskykymiehiä, että kaikki treeni on suunniteltu suorituskyvyn parantamiseksi, mutta sivutuotteena ulkonäkökin on muokkaantunut. Ja en väitä, että atleettisen voimakas ulkonäkö olisi itselleni merkityksetön - päinvastoin, se on nykyään osa psykofyysistä identiteettiäni. Ja tekstin alkuun viitaten: nykyään ymmärrän senkin, jos jonkun päätavoite voimailusalilla on veistää omaa kehoaan. Narsismia kehonrakennuksen / kehonmuokkaamisen ei tarvitse olla, vaan se voi olla urheilullistaiteellinen harrastus, jossa veistämisen kohteena on pronssin tai saven sijasta oma keho. Terve itsetunnon koheneminen voimaharjoittelun myötä voimien kasvun ja / tai kehon estetiikan muuttuessa on ok. Fyysinen suorituskyky ja ulkonäkö ovat osa ihmisyyttä, mutta toki vain pari viipaletta psykofyysissosiaalisen ihmisen elämän täytekakusta. Onnellisessa balanssissa olevassa elämässä mikään asia ei ylikorostu häiritsevän paljon. Se, mikä on millekin asialle kokonaisbalanssin rikkoutumisen kannalta liikaa, on yksilöllistä. Se on tärkeää, että ei ala arvottaa ihmisiä ihmisinä ulkonäön tai fyyisen suorituskyvyn perusteella. Hyväntahtoisuus on henkistä, ja fyysiset suorituskykyrankkaamiset kannattaa jättää urheilun kentille.



Kehonrakennuksessa voimaharjoittelua käytetään kehon ulkonäön muokkaamiseen. Ylärivillä on 50-luvun naturaalikehonrakentaja Steeve Reeves. Kakkosrivillä 70-luvun kehonrakentaja Arnold Schwarzenegger, joka käytti doping-aineista ilmeisesti ainakin anabolisia steroideja. Alarivillä on 2000-luvun kehonrakentaja Jay Cutler, jolla todennäköisesti on ollut käytössään melkoinen doping-pankki anabolisten steroidien, kehon ulkoisen kasvuhormonin ja insuliinin kautta eksoottisempiin doping-aineisiin. Valokuvasarjasta näkee dopingin käytön muuttumisen lisäksi hyvin, miten kauneusihanteet huippukehonrakennuksessa ovat muuttuneet antiikin kreikasta kumpuavasta esteettisestä atleettisuudesta friikkiin, epäluonnolliseen ja ei-ihmismäiseen hirviömäisyyteen. (Valokuvat on poimittu netistä. En omista tekijänoikeuksia.)

Mielestäni kehonrakennus voisi olla ihan hieno ja terveellinenkin esteettinen näytöslaji, jos siitä ympärivuotisin doping-testein karsittaisiin doping pois ja tavoitteena olisi taiteelliset musiikkiin sovitetut esitykset koreografioineen ja veistosmaisine poseerauksineen yhdistettynä klassisiin kreikkalaisesta jumaltarustosta imettyihin esteettisatleettisiin kauneusihanteisiin, joissa nimenomaan atleettisuus, symmetrisyys ja muodot korostuisivat pelkän muodottaman massanhankinnan ja yliammutun lihaserottuvuuden sijaan. Yliammutulla lihaserottuvuudella viittaan siihen, kun kehon luonnollisen oloinen estetiikka kärsii liian alhaisesta rasvaprosentista. Entisajan kehonrakentajien esiitymisrasvaprosentti oli noin 6-9 %, kun nykyään se on 3-5 %. Genetiikka määrää kehon pohjarakennetta, mutta lahjakkuus näyttelee suurta roolia kaikessa urheilussa ja taiteessa. Luomuna muodotonta lihasmassaa ei juuri synnykään, jos hypertrofinnen voimaharjoittelu on vain lihastasapainoa tukevaa. Mielestäni luomukehonrakennuksella on paikkansa ihmis- ja voimailukulttuurissa. Harmi, että kehonrakennus lajina meni jo alkumetreillään pilalle dopingin takia ja on mädäntynyt vaan entisestään siirryttyä kultaisesta 70-luvusta 2010-luvulle. 60- ja 70-luvun kehonrakennus vilisi täynnä esteettisiä hahmoja ja hienoja poseerauksia, mutta toki silloinkin käytettiin jo doping-aineita (ei vielä kaikkia niitä mitä nykyään), eikä luomukehonrakennuksen kukoistusta päässyt syntymään. Tämän aihepiirin ympärillä innostuin tekemään muutamia poseerauksia lonkalta ilman poseeraustaitoa ja tsekkaamaan millaisessa visuaalisessa kondiksessa on naturaali suorituskykyvoimailija, jonka treenien selkeä pääpaino on hermostollisessa maksimivoimaharjoittelussa ja lihasmassaharjoittelu on vain sivuroolissa olevaa tukiharjoittelua. Tässä 10 parasta kuvaa näistä suorituskykyvoimailijan poseerausessioista 8.3.2014:












Ja jotta tulisi jotain suorituskykyhommaakin mukaan, niin laitetaan kerrankin jotain muuta kuin leuanvetoa tai voimanostoliikkeitä. Testasin viime kuussa montako yhden käden etunojapunnerrusta jaksan tehdä vuorotahtiin - 36 meni:




8.-9.3.2014
TR