Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste urheilija. Näytä kaikki tekstit

lauantai 3. toukokuuta 2014

Urheilun iloa (U & EF)


Urheilu on parhaimmillaan antoisia elämyksiä tarjoava polku, jolla nautitaan sekä matkanteosta että päämääristä. Nautinnollisen urheilun ei tarvitse olla kilpaurheilua. Itsensä kehittäminen fyysisesti tai henkisesti riittää onnistumisen elämyksiin. Kehittyminenkään ei ole millään tavoin pakollista, sillä virkistys-, elämys- ja terveysliikunta voivat tuottaa tukun antoisia ja ikimuistoisiakin elämyksiä pitäen fyysistä kuntoa vain yllä.

Ihmisen perustarpeita ja onnellisuuden tuojia ovat pätevyyden tunne, autonomian tunne, rakastamisen ja rakastetuksi tulemisen tunne sekä sosiaalinen yhteenkuuluvuus.  Pätevyyden tunteen tuojana urheiluharrastus saattaa olla erinomainen. Ihminen vertaa itseään itseensä ja muihin. Tehtäväsuuntautuneissa urheilutavoitteissa saa kokea pätevyyttä siitä, että pystyy kehittämään itseään. Kilpailusuuntautuneesti voi kokea pätevyyttä siitä, että on paremmassa kunnossa kuin suurin osa muista. Kilpailusuuntautuneena asiana voittaminen kilpaurheilussa on äärimmäinen pätevyyden tunteen kokemus; saa tuntea olevansa paras – mikä ruokkisi enempää pätevyyden tunnetta?

Pätevyyden tunteen metsästämisessäkin kohtuus lienee kuitenkin tie kestävään onneen. Voittamisesta sun muusta saa ja kannattaa iloita, mutta siitä ei saa tulla elämäntarkoitus. Ihminen, joka määrittää itsensä vain urheilumenestyksensä kautta on haavoittuvainen ja hauras. On syytä muistaa, että luokan huonoin telinevoimistelija voi olla paljon onnellisempi ihminen kuin telinevoimistelun maailmanmestari. Urheilu on kuitenkin vain urheilua.

Voittaminen ei tee siis itseisarvoisesti onnelliseksi vaikka pätevyyden tunnetta se tarjoaakin. Se voi kuitenkin lisätä onnellisuutta ja siihen liittyvät tapahtumasarjat tarjota ikimuistoisia elämyksiä. Myös kilpaurheiluun voi suhtautua tehtäväsuuntautuneesti. Usein kovalla työllä saavutettu palkinto on maukkaampi kuin satunnainen saavutus.

Omien fysiologisten rajojen etsimisen ilo on myös monelle urheiluhenkiselle ihmisellä riemukasta puuhaa. Esimerkiksi itseäni kiinnostaa sekä valmentamisessa että omassa urheilussa se mihin ihminen kykenee treenin, ravinnon, levon ja mielenlujuuden voimin. Omien rajojen etsiminen onkin ehkä omista motivaattoreistani tärkein ja suurin niin kauan, kun jatkan tavoitteellista urheilua eli leuanvetourheilua ja muuta (tavoitteellista) voimailua. Eläkkeelle jäännin aika tavoitteellisesta harjoittelusta ei ole todennäköisesti vielä muutamaan vuoteen. Nyt etsitään niitä rajoja ja koitetaan pysyä terveenä!

Treenitulosten, treenisuunnitelmien ja treenifiilisten jako samoja juttuja harrastavien kavereiden kanssa tuo varmasti monelle urheilun harrastajalle iloa elämään. Sosiaalinen yhteenkuuluvuus ja omien sekä toisten saavutuksista aidosti iloitseminen ovat osa antoisaa urheiluhenkeä. Oikea kaveri on aidosti kiinnostunut myös toisen tekemisistä.

Kehittäkää itseänne, voittakaa, pitäkää nykyistä kuntoanne yllä tai liikkukaa vain jonkin liikuntamuodon tarjoamasta riemusta ilman ajatuksia sen vaikutuksista fyysiseen kuntoon - mikä sopii kenellekin missäkin elämänvaiheessa. Osa meistä on kilpailuhenkisiä, osa ei, ja elämä on kasa limittäisiä polkuja, joista osa loppuu ja osa jatkuu. Elämä ei ole jatkumo peräkkäisiä palikoita. Kilpaurheilua harrastavilla on oikeus nauttia ja iloita menestyksestään ja ennätyksistään, kunhan ne on rehellisellä työllä ansaittu. Urheiluharrastusta kannattaa käyttää voimavarana ja elämän rikastuttajana – ei stressin aiheuttajana tai pakkomielteenä. Tietty rentous ja pilke silmäkulmassa kuuluvat iloiseen urheiluun!

2.5.2014 – 3.5.2014
TR

PS. 
Tältä päivältä Leuanvetäjän maastaveto 2x220kg:


SLRY:n kokous, banaania ja treeninalusjuoma naamaan, stoppipenkki 2x120kg + 2x132,kg (PB!) + 3x2x125kg, maastaveto 2x170kg + 2x200kg + 2x220kg (PB!) + 2x2x200kg, helppo kyykky nelosia 140-145-150 kg, käsipainopenkki 3x8x(45+45)kg/3' + 7x(45+45)kg + ranskalainen punnerrus mutkatangolla tempolla 2:0 10x47,5kg, palkkari naamaan, Valorinteen saunaan ja pullo tsekkiläistä tummaa Krusovicea. Huomenna leuanvetoa! Ja siihen päälle vähän pystypunnertelua ja vatsoja.

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Urheilijan tie kohti tuntematonta (U & EF)


Urheilijan oman arvostusasteikon merkityskentän urheilijana luo hänen asettamansa tavoitteet. Keihäänheittäjälle on toisarvoista kuinka hän pärjää pituushyppykisassa, johon hän osallistuu, mutta keihäänheittokisan tosissaan ja intohimoisesti kilpaurheilua harrastava keihäänheittäjä haluaa palavasti voittaa. Aktiiviselle keihäänheittäjälle on erittäin merkityksellistä kuinka pitkälle hän pystyy heittämään keihästä. Keihäsuransa lopettaneelle ex-keihäänheittäjälle ei enää yleensä ole merkitystä sillä, kuinka pitkälle hän saa heitettyä keihästä; sillä usein miten on merkitystä edelleen kuinka pitkälle hän on aikanaan pystynyt heittämään keihästä. Ihmiselämän jatkumon muodostavat menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus. Uskoisin, että onnellinen ja tasapainossa oleva ihminen arvostaa terveellä tavalla menneisyyden saavutuksiaan samalla, kun elää nykyhetkeä ja suunnittelee tulevaa. Urheilijalle tarpeeksi spesifi tavoitteenasettelu on tärkeää, sillä kaikkea ei voi saavuttaa yhtä aikaa – oman suorituskyvyn rajoja etsivä urheilu vaatii priorisointia.

Todennäköisesti suurinta mitä urheilija voi urheilijana saavuttaa on päästä mahdollisimman lähelle omia rajojaan omassa lajissaan. Geneettistä potentiaaliaan kukaan tuskin saavuttaa, koska urheilijan tuloskuntoon vaikuttavassa muuttujien valtameressä on varmasti aina jotain, jonka olisi voinut tehdä optimaalisemmin – ihmiset ovat kuitenkin ihmisiä eli inhimillisiä, onneksi. Lisäksi jokaisen urheilijan ihmisyyteen kuuluu se, että myös urheilijalla on elämässä muuta elämää kuin urheilu – toisilla urheilijoilla enempi ja toisilla vähempi, mutta jokaisella kuitenkin jotain: sosiaaliset suhteet, muut harrastukset, työ, opiskelu, kotityöt, korvamerkkaamaton vapaa-aika jne. Muun elämän eri osa-alueiden asiat kannattaa tehdä erinomaisesti tai hyvin, riippuen asiasta. Huonosti tehdyistä asioista ei tule kuin huono mieli. Kaikkia asioita ei kuitenkaan kannata pyrkiä hoitamaan myöskään erinomaisesti, sillä se vie todennäköisesti liikaa aikaa sekä aiheuttaa turhaa stressiä ja suorittamisen tunnetta – osa elämän asioista on sellaisia, että riittää, kun ne tekee hyvin.

Kun tavoitteellisesti harjoittelevalla urheilijalla on tavoitteena omien rajojensa etsiminen, hän on tiellä kohti tuntematonta. Rajat ovat jossain, mutta kukaan ei tiedä missä. Positiivisesti ajatteleva urheilija ajattelee olevansa lähempänä suurinta suhteellista tavoitettaan, kun tekee uuden ennätyksen. Negatiivisesti ajattelevalla urheilijalla on ristiriitainen olo ennätyksen tehdessään; hän toisaalta iloitsee uudesta ennätyksestä, mutta toisaalta suree sitä, että oma kehittymispotentiaali heikkeni taas yhdellä pykälällä. Ei tarvinne arvailla monesti, kumpi edellislauseiden urheilijatyypeistä tulee todennäköisesti pääsemään lähemmäksi omia rajojaan. Joka tapauksessa urheilijan kehityskäyrä muuttuu iän myötä lähes lineaarisesti nousevasta suorasta hiljalleen tasaantuvaksi kaareksi, joka saavuttaa huippunsa jossain vaiheessa ja kääntyy sen jälkeen laskuun. Monet nopeuslajien urheilijat saavuttavat absoluuttisen huippunsa noin 20–30-vuotiaina. Nopeuskestävyyslajien urheilijat ovat yleensä parhaimmillaan noin 25-30-vuotiaina. Maksimivoima- ja kestävyyslajien urheilijoilla puolestaan absoluuttinen huippu osuu usein noin 25–40 ikävuoden väliin.

Urheilijan tie kulkee siis läpi useimmiten aaltoilua ja tasanteita sisältävän kehityspolun myötä uran absoluuttiseen suorituskykyhuippuun ja tuolla aikavälillä pystyy saavuttamaan sekä omaan kaikkien aikojen suorituskykyyn suhteutettua suhteellista kehitystä että muihin saman lajin kilpaurheilijoihin suhteutettua absoluuttista kehitystä. Oman uransa huipun saavuttamisen jälkeen urheilija pystyy yleensä jonkun aikaa pitämään yllä elämänsä parasta absoluuttista tulostasoa, jonka jälkeen ikääntymisen vaikutuksesta tulostaso lähtee väkisinkin tippumaan, vaikka edelleen omistautuisi harjoittelulle tosissaan ja tekisi erittäin laadukasta työtä urheiluharjoittelun, levon, syömisen ja mentaalisten voimavarojen saralla. Urheilu-uran huippuvaiheeseen noustessa ja huippuvaiheessa urheilijan motivaation lähteinä voivat olla ainakin kehittyminen, menestyminen, omien rajojen etsiminen ja hauskanpito. Usein myös oman lajin piirissä syntyneet kaveruus- ja tuttavuussuhteet motivoivat toimimaan lajin parissa ensin urheilijana, ja myöhemmin kenties muussa roolissa tai muissa rooleissa.

Oman urheilu-uransa huippusuorituskykyvaiheen jälkeen iso osa urheilijoista siirtyy kuntourheilijoiksi, osa jatkaa veteraaniurheiluun ja osa vaihtaa vielä lajia. Jotkut lopettavat liikkumisen jopa kokonaan, mutta se on onneksi harvinaista, sillä terveys- ja kuntoliikunta kuuluu kaikille hyvinvointiaan arvostaville! Lajin vaihdossa on se kehitysinnon siemen, että uudessa lajissahan kehityspotentiaalia usein vielä on jäljellä kypsemmästäkin iästä huolimatta. Veteraaniurheilun juju ei enää kuitenkaan ole kilpailla absoluuttisesta hyvyydestä koko urheilulajiväestön kanssa. Sen juju ei ole myöskään pyrkiä kehittymään suhteessa omaan kaikkien aikojen parhaimpaansa, jos takana on kilpaurheilu-ura 20–40-vuotiaana samassa lajissa. Veteraaniurheilussa kilpaillaan sekä ikääntymistä vastaan että absoluuttisesti suhteessa muihin oman ikäisiin. Harjoittelemalla ei voi estää ikääntymisen aiheuttamaa fyysisen suorituskyvyn laskua, mutta urheiluharjoittelun avulla voi minimoida fyysisen suorituskyvyn laskun. Hyvin todennäköisesti on niin, että osalle ihmisluonteista veteraaniurheilu sopii ja osalle ei. Se lienee kuitenkin varmaa, että veteraaniurheilu tuo iloa ja mielekästä sisältöä elämään lukuisille veteraaniurheilun ystäville.

Toivotan liikunnallista, positiivisten elämysten voittoista ja elämänmakuista kevättä. Työstän tällä hetkellä graduni kirjallisuuskatsausta. Kirjallisuuskatsauksen voimaharjoitteluosiosta on tarkoitus tehdä perusteellinen varsinkin maksimivoimaharjoittelun ja voimaharjoittelun hermostollisten adaptaatiomekanismien sekä hypertrofisen voimaharjoittelun ja lihaskasvun fysiologian osalta. Lisää asiaa aiheesta on todennäköisesti luvassa jossain vaiheessa tässä blogissakin. 

23.-24.3.2014
TR