Suorituskykyä vai ulkonäköä (U)

Voimaharjoittelua voi käyttää sekä suorituskyvyn kasvattamiseen että ulkonäön muokkaamiseen, ja tietysti myös lihaskunnon ylläpitoon ja terveyden edistämiseen. Nuorempana näin ainoastaan suorituskykykeskeisen harjoittelun arvoiltaan kestävänä, mutta vanhemmiten kanta on muuttunut siihen, että ihmisen täytyy tai ainakin kannattaa harrastaa asioita, jotka tuovat mielekästä sisältöä ihmisen itsensä ja kenties myös hänen lähipiirinsä elämään. Sillä ei siis sinänsä ole väliä onko tuo elämysten tuoja lisäpainoleuanvetokisat, maratonkilpailu vai kehonrakennusnäytös. Doping-aineiden käyttöä en urheiluharjoittelussa edes esteettisissä lajeissa hyväksy, sillä mielestäni oikeaa urheiluharjoittelua on vain sellainen, jossa suorituskyvyn (tai kehon estetiikan) muokkaamiseen käytetään vain harjoittelun, ravinnon ja levon manipulointia sekä ajatusten ja mielikuvien voimaa.

Painonnostossa voimaharjoittelua käytetään suorituskyvyn nostamiseen; tavoitteina on parantaa voimaharjoittelun avulla työnnön ja tempauksen tuloksia. (Valokuva on poimittu netistä. En omista tekijänoikeuksia.)

Itselleni tärkeintä omassa urheilussani tällä hetkellä on leuanvetourheilu. Toiseksi tärkeintä on raaka voimanostopohjainen koko kehon voimakunnosta huolehtiva voimailu - pysyy muukin keho kuin selkä ja käsivarret kunnossa. Itse olen voimailussa niin kokonaisvaltaisesti suorituskykymiehiä, että kaikki treeni on suunniteltu suorituskyvyn parantamiseksi, mutta sivutuotteena ulkonäkökin on muokkaantunut. Ja en väitä, että atleettisen voimakas ulkonäkö olisi itselleni merkityksetön - päinvastoin, se on nykyään osa psykofyysistä identiteettiäni. Ja tekstin alkuun viitaten: nykyään ymmärrän senkin, jos jonkun päätavoite voimailusalilla on veistää omaa kehoaan. Narsismia kehonrakennuksen / kehonmuokkaamisen ei tarvitse olla, vaan se voi olla urheilullistaiteellinen harrastus, jossa veistämisen kohteena on pronssin tai saven sijasta oma keho. Terve itsetunnon koheneminen voimaharjoittelun myötä voimien kasvun ja / tai kehon estetiikan muuttuessa on ok. Fyysinen suorituskyky ja ulkonäkö ovat osa ihmisyyttä, mutta toki vain pari viipaletta psykofyysissosiaalisen ihmisen elämän täytekakusta. Onnellisessa balanssissa olevassa elämässä mikään asia ei ylikorostu häiritsevän paljon. Se, mikä on millekin asialle kokonaisbalanssin rikkoutumisen kannalta liikaa, on yksilöllistä. Se on tärkeää, että ei ala arvottaa ihmisiä ihmisinä ulkonäön tai fyyisen suorituskyvyn perusteella. Hyväntahtoisuus on henkistä, ja fyysiset suorituskykyrankkaamiset kannattaa jättää urheilun kentille.



Kehonrakennuksessa voimaharjoittelua käytetään kehon ulkonäön muokkaamiseen. Ylärivillä on 50-luvun naturaalikehonrakentaja Steeve Reeves. Kakkosrivillä 70-luvun kehonrakentaja Arnold Schwarzenegger, joka käytti doping-aineista ilmeisesti ainakin anabolisia steroideja. Alarivillä on 2000-luvun kehonrakentaja Jay Cutler, jolla todennäköisesti on ollut käytössään melkoinen doping-pankki anabolisten steroidien, kehon ulkoisen kasvuhormonin ja insuliinin kautta eksoottisempiin doping-aineisiin. Valokuvasarjasta näkee dopingin käytön muuttumisen lisäksi hyvin, miten kauneusihanteet huippukehonrakennuksessa ovat muuttuneet antiikin kreikasta kumpuavasta esteettisestä atleettisuudesta friikkiin, epäluonnolliseen ja ei-ihmismäiseen hirviömäisyyteen. (Valokuvat on poimittu netistä. En omista tekijänoikeuksia.)

Mielestäni kehonrakennus voisi olla ihan hieno ja terveellinenkin esteettinen näytöslaji, jos siitä ympärivuotisin doping-testein karsittaisiin doping pois ja tavoitteena olisi taiteelliset musiikkiin sovitetut esitykset koreografioineen ja veistosmaisine poseerauksineen yhdistettynä klassisiin kreikkalaisesta jumaltarustosta imettyihin esteettisatleettisiin kauneusihanteisiin, joissa nimenomaan atleettisuus, symmetrisyys ja muodot korostuisivat pelkän muodottaman massanhankinnan ja yliammutun lihaserottuvuuden sijaan. Yliammutulla lihaserottuvuudella viittaan siihen, kun kehon luonnollisen oloinen estetiikka kärsii liian alhaisesta rasvaprosentista. Entisajan kehonrakentajien esiitymisrasvaprosentti oli noin 6-9 %, kun nykyään se on 3-5 %. Genetiikka määrää kehon pohjarakennetta, mutta lahjakkuus näyttelee suurta roolia kaikessa urheilussa ja taiteessa. Luomuna muodotonta lihasmassaa ei juuri synnykään, jos hypertrofinnen voimaharjoittelu on vain lihastasapainoa tukevaa. Mielestäni luomukehonrakennuksella on paikkansa ihmis- ja voimailukulttuurissa. Harmi, että kehonrakennus lajina meni jo alkumetreillään pilalle dopingin takia ja on mädäntynyt vaan entisestään siirryttyä kultaisesta 70-luvusta 2010-luvulle. 60- ja 70-luvun kehonrakennus vilisi täynnä esteettisiä hahmoja ja hienoja poseerauksia, mutta toki silloinkin käytettiin jo doping-aineita (ei vielä kaikkia niitä mitä nykyään), eikä luomukehonrakennuksen kukoistusta päässyt syntymään. Tämän aihepiirin ympärillä innostuin tekemään muutamia poseerauksia lonkalta ilman poseeraustaitoa ja tsekkaamaan millaisessa visuaalisessa kondiksessa on naturaali suorituskykyvoimailija, jonka treenien selkeä pääpaino on hermostollisessa maksimivoimaharjoittelussa ja lihasmassaharjoittelu on vain sivuroolissa olevaa tukiharjoittelua. Tässä 10 parasta kuvaa näistä suorituskykyvoimailijan poseerausessioista 8.3.2014:

Ja jotta tulisi jotain suorituskykyhommaakin mukaan, niin laitetaan kerrankin jotain muuta kuin leuanvetoa tai voimanostoliikkeitä. Testasin viime kuussa montako yhden käden etunojapunnerrusta jaksan tehdä vuorotahtiin - 36 meni:

8.-9.3.2014

TR