Globaalisti suurin ihmiskunnan ongelma näin ajanlaskumme
kolmannen vuosituhannen alussa on epäsopusointu luonnon ja ihmisen välillä.
Ihmisen ja luonnon välinen suhde on tällä hetkellä kestämätön. Kulutamme ja
saastutamme enemmän kuin maapallo kestää. Jos kaikki maailmassa eläisivät kuin
suomalaiset, tarvitsisimme kolme maapalloa, niin kuin olemme virallisista lehti-
ja tv-uutisistakin saaneet lukea ja kuulla. Tällä hetkellä maapallon vuodessa
tuottamat luonnonvarat on käytetty yhdeksässä kuukaudessa ja loppuvuosi eletään
miinuksella. Tätä kulutuksen, saastutuksen ja maapallon resurssien välistä
epätasapainotilaa nimitän tästä eteenpäin tässä tekstissä maapallo-ongelmaksi.
Luonnonvarat eivät ole abstrakteja lukuja, vaan
todellisuutta, ja velaksi eläminen ei pitkällä tähtäimellä ole mahdollista
kuten lukuihin (jotka eivät perustu maapallon resursseihin) perustuvan
rahajärjestelmämme kanssa. Nykyinen rahajärjestelmä kriiseineen perustuu osaksi
illuusioon, ei todelliseen peruselintarpeita rajoittavien hyödykkeiden
niukkuuteen. Jos esimerkiksi ruoka olisi loppumasta Euroopasta, kannattaisi
olla huolissaan. Mutta luontoa tuhoavien turhakkeita tuottavien firmojen
konkursseista ja muista talouskriiseiksi nimetyistä näennäisistä kriiseistä ei
kannata olla huolissaan.
Kaikki työ ei ole tärkeää ja arvokasta, vaikka
nykyinen kapitalistinen yhteiskunta sellaista illuusiota luokin. Esimerkiksi sota-aseita
valmistavan sadan työntekijän tehtaan toiminnan loppuminen on suuri voitto
ihmiskunnalle. Se vähentää raa’an väkivallan ilmentämiseen käytettyjen
laitteiden määrää maailmassa, vähentää luonnonvarojen kulutusta ja vapauttaa
sisällötöntä pahuutta palvelevaa työtä tekeviä ihmisiä toimintaan, joka voi
tuottaa mielekästä sisältöä heidän elämäänsä ja muidenkin elämään: luoda
onnellisuutta. Lisäksi asetehtaan toiminnalla ei ole mitään tekemistä
peruselintarpeiden (ruoan, mukavan asumisen ja terveydenhuollon) toiminnassa
eli maailma ja ihmiskunta eivät menetä mitään hyvää tehtaan kaatuessa.
Samaan aikaan ihmisen ja luonnon välisen sopusoinnun
heikkenemisen kanssa vallitsevaksi yhteiskuntamuodoksi maailmassa on
muodostunut kapitalismi, joka perustuu ainaiseen kasvuun ja kulutukseen.
Kapitalismi ja maapallo-ongelman ratkaiseminen ovat suuressa ristiriidassa
keskenään. Maapallo-ongelman ratkaisu vaatii merkittävää materiaalisen
kulutuksen vähentämistä, kun taas kapitalismi kasvuineen vaatii jatkuvasti
kulutuksen lisääntymistä. Ainut mahdollinen ratkaisu ongelmaan on siirtyä
toisenlaiseen yhteiskuntamalliin ja talousjärjestelmään.
Järkevintä olisi määrittää tietty ihanne-elintaso,
joka tyydyttäisi ihmisten perustarpeet (ruoka, mukava asuminen ja
terveydenhuolto), mutta olisi sellainen, että ihmiselämä olisi harmonisessa
sopusoinnussa luonnon kanssa. Tuo materiaalinen elintaso olisi selvästi
alhaisempi kuin nykyisissä länsimaissa, mutta selvästi suurempi kuin
kehitysmaissa. Tämä ihanne-elintaso asetettaisiin globaalisti tavoiteltavaksi
ihanteeksi, johon kaikissa maissa pyrittäisiin nykyisen ainaisen elintason
kasvamispyrkimyksen sijasta.
Ihanne-elintason myötä ihmiset sosiaalistettaisiin
ymmärtämään myös se, että maapallolla on tietty ihanneihmismäärä. Myös tähän
tavoitteeseen pyrittäisiin syntyvyyttä säätelemällä (ehkäisy) koko maailmassa,
ja maapallon väestönkasvun aiheuttamat ongelmat häviäisivät. Valtioiden ja
maailmanneuvostotyylisen elimen kontrollia lisättäisiin siis nykyisestä, muttei
kuitenkaan siirryttäisi kommunismiin, vaan siirryttäisiin poliittisesti
sopusointuinen määrä askelia vasemmalle nykyiseen verrattuna (kontrollia
tarvitaan ahneiden ja itsekkäiden ihmisten takia, jotka eivät kykene
omatoimisesti yhteisvastuuseen eli harjoittamaan yritystoimintaansa
moraalisesti kestävistä lähtökohdista).
Moraalisesti kelvollista pienyrittäjyyttä kuten
luomuviljelyä, partureita ja hierojia tuettaisiin. Peruskäyttölaitteita kuten
pesukoneita voitaisiin valmistaa valtioiden omistamissa tehtaissa juuri sen
verran kuin ihmiset niitä tarvitsevat. Laitteista tehtäisiin mahdollisimman
kestäviä ja pitkäikäisiä, eikä toimivien tai korjauskelpoisten laitteiden
turhaan uusimiseen kannustettaisi. Työtä tehtäisiin näillä tehtailla sen verran
kuin tarvitsee. Lähinnä vain pakollisien peruselintarpeiden (terveellinen ja
maukas ruoka, mukava asuminen ja toimiva terveydenhuolto) tuottamiseen
keskittynyt työvoimapoliittinen ratkaisu vähentäisi ihmiskunnan kokonaistyömäärää
nykyisestä selvästi ja ihmisillä olisi huimasti nykyistä enemmän aikaa tehdä
itselle mielekkäitä asioita. Sopivan kokoinen luonnon kanssa harmonisesti elävä
kiireettömämpi, stressittömämpi ja rauhallisempi ihmiskunta olisi paljon
nykyistä ihmiskuntaa onnellisempi!
30.6.2012
TR