Meikäläisen urheilupsykologiset teesit TOP 10, muttei tärkeysjärjestyksessä (U)

• Täytyy olla sekä kauaskantoisia tavoitteita, haaveita, unelmia että lyhyen tähtäimen välitavoitteita

• Hyvä tavoite on haastava, mutta realistinen

• Täytyy olla intohimoa ja aikaa

• Täytyy olla valmis työntekoon ja omistautumiseen

• Harrasta positiivista itsepuhelua – uskomalla omaan tekemiseen tekee haaveensa mahdollisiksi – uskoisin, että positiivinen itsepuhelu vaikuttaa jopa harjoitteluadaptaatioon epigenetiikan kautta

• Tolkun täytyy olla mukana tavoitteiden realistisuuden lisäksi harjoittelun suunnittelussa eli tieteellinen tutkimustieto, lajista hankittu käytännöntieto sekä etenkin käytännössä hankittu tieto urheilijan yksilöllisyydestä täytyy olla harjoittelun suunnittelun takana – pelkkä fiilispohjalta haihattelu ei kanna yhtä pitkälle

• Asioita täytyy lähestyä positiivisen ajattelun kautta – ennen kisaa kannattaa miettiä täydellistä suoritusta – ei sitä, mitä kisassa ei kannata tehdä – lisäksi urheilun täytyy tuottaa mielekästä sisältöä elämään – siitä täytyy osata nauttia, jos sitä tosissaan tekee

• Kilpaurheilijalla tulee olla sekä tehtäväsuuntautunutta motivaatiota että kilpailusuuntautunutta motivaatiota – kilpailusuuntautunut motivaatio kilpaurheilussa on moraalisestikin ihan oikein, sillä kilpailu kuuluu vahvasti kilpaurheilun logiikkaan – siitähän eli kilpailemisesta muita ja itseä vastaan hommassa on kyse – kuitenkin itsensä kehittäminen ja omien rajojen etsiminen lienee loppupeleissä tärkeintä, joten tehtäväsuuntautuneen ajattelun tärkeyttä ei tule aliarvioida – jos urheilija tekee kaikkensa päästäkseen rajoilleen, voi hän hymyillen katsella vanhana mennyttä uraansa

• Ripaus idealistisuutta – itselleen ei tule asettaa turhia rajoja, koska kukaan meistä ei tiedä geneettistä potentiaaliaan – etukäteen ei voi tietää mihin pystyy – ei siis kannatta päättää, että tuo sekunti-/metri-/toisto- tai kiloluku on ehdoton maksimini – etsi rohkeasti rajojasi – urheilu-uran jälkeen voi sitten ihmetellä, että mihin sitä sitten pääsikään

• Moraali – kun sitoudut noudattamaan kilpaurheilussa yhteisiä pelisääntöjä, pystyt täydellä omallatunnolla nauttimaan saavutuksistasi – arvosta järkevästi menneitä, nykyisiä ja tulevia saavutuksiasi – vaikka parhaassa kehitysvaiheessa olevalle urheilijalle eilisen urotyöt ovat nykyisyyden arkipäivää, niin on hyvä muistaa myös pisteessä C, mikä matka ja työ oli kulkea pisteestä A pisteeseen B

16.7.2013

TR

Tavoitteenasettelu tavoitteellisessa urheiluharjoittelussa ja onnen avaimet kilpaurheilijan, valmentajan sekä tavoitteellisen kuntourheilijan elämäntyylissä (U & EF)

Ensin asetetaan tavoite, jonka saavuttamiseksi tehdään tukku teoreettista ajatustyötä (harjoittelun suunnittelu) ja käytännön työtä (treenaaminen). Tavoitteen saavuttamisen jälkeen juhlitaan ja nautitaan tavoitteen saavuttamista. Onnistumisen riemujuhlan jälkeen asetetaan uusi tavoite, jota kohti aletaan tehdä töitä. Myös tavoitteen eteen tehtävä työ on pääsääntöisesti mielekästä ja hauskaa. Tässä alati toistuvassa ketjureaktiossa, jossa seuraava porras on hieman edellistä haastavampi, lienee tavoitteellisen urheiluharjoittelun mielekkyyden salaisuus. Monesti ihminen, jolla on selvä päämäärä, jota kohti ponnistelee, on onnellinen. Hyvä tavoite on realistinen, mutta haastava. Realistisuus ei tarkoita potentiaalinsa aliarviointia, vaan realistista ”ei rajoja”-tavoitetta, jolloin jättää itselleen myös mahdollisuuden ylittää asettamansa tavoitteen, mutta on hetkellisesti täyttynyt ja tyydyttynyt saavuttaessaan tavoitteen (ei odota itseltään sen ylittämistä). Saavuttamiaan asioita täytyy myös oppia terveesti arvostamaan ja kunnioittamaan (mikä työ silloin olikaan päästä pisteestä A pisteeseen B, vaikka nyt ollaankin jo pisteessä C), vaikka kehitysvaiheessa olevalle urheilijalle eilisen urotyöt ovatkin nykyisyyden arkipäivää.

Tavoitteellinen harjoittelu voi olla puhtaan tehtäväsuuntautunutta, jolloin ainut keskittymisen kohde on se, että itse kehittyy. Tavoitteellinen harjoittelu voi olla myös puhtaan kilpailusuuntautunutta, jolloin ainut tavoite on se, että pääsee kovemmalle tasolle kuin muut. Mielestäni kilpaurheilun harrastamisen mielekkyyteen kuuluu se, että täytyy haluta olla parempi kuin muut, koska miksi muuten kilpailla? Ilman tätä tavoitetta pelkästään itselle järjestetyt testit riittävät. Kilpailemisen taustalla olisi hyvä olla aito kilpailemisen ilo. Kuitenkaan pelkkä kilpailusuuntautunut motivaatio ei ole mielestäni urheilijan onnellisuuden näkökulmasta terve lähestymistapa kilpaurheilijallekaan, vaan pääprioriteettina tavoitteiden asettelussa tulisi olla omien rajojen etsiminen. Sopiva yhdistelmä tehtäväsuuntautunutta ja kilpailusuuntautunutta motivaatiota ja tavoitteenasettelua tuo kilpaurheilijalle varmasti sekä tuloksellisesti että sijoituksellisesti parhaan tuloksen, mutta tekee etenkin onnellisimmat urheilijat ja antaa lisäksi motivaation kehittyä, vaikka olisi jo lajissaan parempi kuin muut (esim. aktiivit maailmanennätysurheilijat). Jos pääsee panostuksillaan (ympärillä oleva tietotaito, tekemiseen ajava intohimo ja päivittäinen työnteko) urheilu-uransa aikana mahdollisimman lähelle rajojaan (elämän monimuotoisuus ja ihmisen inhimillisyys huomioiden), niin mitä muuta urheilijalta voi vaatia – ei mitään. Kuntourheilijalle (tavoitteellisestikin treenaavalle), joka ei kilpaile, pelkkä tehtäväsuuntautunutkin motivaatio ja tavoitteenasettelu riittävät täydellisesti.

Tavoitteisiin pyrkimisen ja niiden saavuttamisen lisäksi urheilijan elämää rikastuttaa koko lajiin kuuluva ihmisten synnyttämä ja alati uudelleen muokkautuva urheilukulttuuri harjoituksineen, kavereineen, kanssaihmisineen, paikkoineen, arvoineen, merkityskenttineen, sääntöineen, ruokineen, rutiineineen, matkoineen, tapahtumineen ja ystävineen. Onnellisen urheilijan elämä on moniulotteista elämää, jossa oman lajin harrastaminen kulkee sopusoinnussa muun elämän, kuten ihmissuhteiden, opiskelun tai työn (urheilukin voi olla päätoiminen työ, jos on huippu-urheilija), mahdollisten muiden harrastusten ja ihmisen perustarpeita tyydyttävien arkiaskareiden kanssa. Tärkeintä, jotta urheilija voi olla onnellinen ihminen, on se, että urheilija elää, eikä suorita. Sama pätee kyllä kaikkiin ihmisiin ja kaikkeen elämään. Jos teet jotain työtä intohimosta työhön ja siksi, että työ tuo mielekästä sisältöä elämään (ja kenties on vielä yleishyödyllistä tuoden iloa myös muille), niin anna mennä! Jos teet jonkin asian esimerkiksi vain siksi, että näyttää hyvältä CV:ssä, niin mieti vielä uudestaan. Onko curriculum vitae hautakivessä asia, joka tekee sinut onnellisimmaksi maan päällä? – tuskin, jos mietit sinulle mielekästä tekemistä ja rakkaita ihmisiä. 

4.-5.4.2013

TR