Monesti sitä tulee mietittyä teoriatiedon ja käytännön tiedon vuoropuhelua voima-, nopeus-, kestävyys- ja liikkuvuusharjoittelussakin. Mikä tutkimustieto on fysiikkavalmentajalle hyödyllistä? Mitä hyötyä fysiikkavalmentajalle on solu- ja molekyylibiologiasta? Kuinka pitkälle yksittäistapauksilla hankittua käytännöntietoa voi soveltaa laaja-alaisemmin? Mm. tällaisia kysymyksiä herää, kun fysiikkavalmentaa, urheilee ja opiskelee liikuntatieteitä.
Valmennusopin tuottama tieteellinen tutkimustieto on monesti hyvin käytäntöön sovellettavaa käytännönläheisistä tutkimusasetelmista johtuen. Usein valmennusopillisissa tutkimuksissa on eri tavoin harjoitelleita ryhmiä ja sitten mitataan harjoitusjakson vaikutuksia suorituskykyyn ja esimerkiksi kehonkoostumukseen. Fysiologisia adaptaatiomekanismeja valmennusopillinen tutkimus selvittää monesti pintapuolisesti, mutta käytännön valmennuksen kannalta olennaista on se, minkä tuloksen tietynlainen treenaaminen, syöminen ja lepääminen tuottavat. Pikkutarkalla tasolla vastaus kysymykseen miksi ei ole monesti käytännön urheilussa yhtä olennaista.
Liikuntafysiologian tutkimuksissa selvitetään monesti harjoittelun vaikutuksia solu- ja molekyylibiologian keinoin ja saadaan tietoa esimerkiksi siitä, mitä tapahtuu harjoittelun seurauksena eri geenien ilmenemisessä ja siitä seuraavasta eri proteiinien sekä niiden isoformien eli variaatioiden määrissä ja aktiivisuustasoissa soluissa. Tällaisesta tiedosta voidaan epäsuorasti päätellä vaikutuksia suorituskykyyn, muttei varmaksi tietää. Toki usein tällainen mekanistinen ja suorituskykytutkimus yhdistetään liikuntatieteellisessä tutkimuksessa. Tutkimuksen, tieteen ja tiedon kannalta mekanistinen tutkimus ja miksi -kysymyksiin vastauksien etsiminen on ensiarvoisen tärkeää.
Kaikista valppaimpana valmentajan on oltava lukiessaan akuutteihin muuttujiin perustuvia tutkimuksia. Esimerkiksi voimaharjoittelun jälkeisestä kylmähoidosta voi äkkinäinen saada akuuttien tutkimusten valossa positiivisen kuvan: kylmähoidolla lihaskipu vähenee ja häviää nopeammin, lihasturvotus on vähäisempää ja jopa voimatasot saattavat palautua nopeammin treeniä edeltävälle tasolle kuin ilman kylmähoitoa. Kuulostaa hyvältä palautumiskeinolta, eikö? Kehittyminen voi kuitenkin heiketä, sillä kylmä blokkaa mm. lihaskasvulle tärkeitä reaktioita soluissa. Kylmähoidolle on toki paikkansa esimerkiksi joukkuelajien monia perättäisiä pelejä sisältävissä turnauksissa tai ottelunomaisissa yksilölajeissa, mutta fyysisten ominaisuuksien kehittymiseen tähtäävillä harjoitusjaksoilla kylmäkylvyt tms. kannattaa monesti jättää väliin.
Myös yksittäisten tekijöiden, kuten hormonipitoisuuksien muutoksia tulkitessa tulee ymmärtää kehon toiminnan ja säätelyn monimutkaisuus, eikä tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä yksittäisten suorituskyvyn kannalta epäsuorien muuttujien valossa. Pitkälle menevää solu- ja molekyylibiologista tutkimusta lukiessa suora linkki käytännön valmennukseen on himmeä tai sitä ei ole ollenkaan. Silti ihmiskehon loputtoman monimutkaisen toiminnan syvällinen ymmärrys lisää kokonaiskuvaa ihmiskehon toiminnasta sekä toimii työkaluna kokonaisajattelun kehittämisessä, mikä on valmentajalle hyväksi. Toki 24-tuntinen vuorokausi sekä priorisointi tulee valmentajan muistaa eli välipaloja voi tiedonhakureissuilla haukkailla sieltä täältä, mutta toki teoriapuolen tietotaitoa kartuttaessa fysiikkavalmentajan kannattaa keskittyä valmennusopillisen tutkimustiedon lukemiseen, jolloin suora yhteys fyysisen suorituskyvyn kehittämiseen säilyy mukana kokonaiskuvassa koko ajan.
Lisäksi tutkimustietoa lukiessaan valmentajan tulee ymmärtää kokonaistutkimusnäytön ja yksittäisten tutkimusten ero. Jos esimerkiksi monta kymmentä tutkimusta osoittaa että useampi sarja per lihasryhmä per treeni on parempi voiman ja lihasmassan hankinnassa kuin yksi sarja ja kaksi tutkimusta osoittaa, että yhdellä sarjalla saa yhtä hyvät tulokset kuin useammalla, niin parin tutkimuksen arvo neljääkymmentä vastaan on olematon.
Kehittävän harjoittelun ohjelmointi eli akuutin ja kroonisen ärsykkeenvaihtelun mahdollistaman jatkuvan nousujohteisuuden rakentaminen yksilöllisesti urheilijalle tai kuntoilijalle on luova prosessi, jossa käytännön valmennuskokemuksella on iso rooli. Niinpä valmentaminen on suunnitelmien viemistä käytäntöön siten, että käytännön harjoittelun suunnittelun apuvälineinä ovat käytännön tietotaito, teoriatieto, johon tutkimustieto luo pohjan sekä luovuus.
Loppukevennys. Jonkinlainen naturaalitreenauksen rajapyykki: 100 kg, 180 cm ja rasvaa kuitenkin sen verran vähän, että vatsapalikat näkyvät hyvin:
Tänään leuanvedossa myötäotteella 180 kg:n kokonaiskuorma (80 kg + oma massa 100 kg) ylös:
Voimailussakin niin teoriatiedosta kuin käytännön tietämyksestä on hyötyä!
13.11.2015
TR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti