Lokakuinen progeooppera (EF & U:a sivuten)

Viittaako otsikko silmiä ja aivoja hivelevään tajunnanvirtaan vai onko otsikko vain tekosyy sille, että saa kirjoittaa jäsentelemättömän ylipitkän tekstin, jossa osioiden asiasisällöt hyppivät toisesta toiseen ilman selkeitä aasinsiltoja korkeintaan tietyn tunnelman, poljennon tai tulkinnallisten liittymäkohtien toimiessa ohuina sidekudoksina. Jokainen päättäköön itse. 

Mistä intohimo kumpuaa? Miksi yksi tykkää taitoluistelusta, toinen voimanostosta, kolmas pianonsoitosta, neljäs kaikista edellisistä ja viides ei mistään edellä mainituista? Miksi ihmiset haluavat, mitä haluavat? Miksi ihmiset tavoittelevat, mitä tavoittelevat? Näihin metafyysisiin kysymyksiin ei liene tyhjentävää vastausta. Ihminen kokee kuitenkin mielihyvää ja onnellisuutta psykologisten perustarpeiden tyydyttyessä. Ihmisen psykologisia perustarpeita ovat sosiaalisen yhteenkuuluvuuden tunne, pätevyyden tunteiden kokeminen, autonomian tunne sekä tunne siitä, että rakastaa ja saa olla rakastettu. Ainakin kolmeen ensimmäiseen harrastukset voivat vastata. Oman suosikkiharrastuksen parissa on usein samanhenkisiä ihmisiä, joiden kanssa pääsee kokemaan sosiaalista yhteenkuuluvuuden tunnetta. Kun saa itse päättää mitä harrastaa ja miten, kokee vahvaa autonomian eli itsemääräämisen tunnetta. Ihmiset haluavat usein kehittyä harrastuksissaan ja harrastavat usein asioita, joissa ovat hyviä. Tämä ruokkii pätevyyden tunteen kokemuksia. Parhaimmillaan harrastukset ovatkin yksi mielekkään sisällön tuoja elämään ja luovat elämälle merkityskenttiä, jotka antavat elämälle lisää positiivista sisältöä, tarkoitusta ja mielekästä tekemistä. 

Ajattelu ja filosofinen pohdiskelu eivät ole muodissa – eivät myöskään henkiset arvot. Nykyään näkee valtakirjoittelussa tai -keskustelussa harvemmin vapaaseen ihmisajatteluun luottavaa luovaa pohdintaa ja päättelyä. Välillä tuntuu, että pelätään jopa olla jotain mieltä ilman tutkimusfaktanäyttöä mielipiteen takana. Toki tieteellä on tärkeä roolinsa niin sanotun tiedon tuottamisessa, mutta myöskään ihmismielen rationaalisen teoreettisloogisen ja luovan päättelyn kykyä ratkoa muun muassa onnellisuuteen liittyviä asioita ei pidä vähätellä. Ihmisten maailmassa ajatellaan turhaan usein, että ”asiat vain ovat näin”. Tosiasiassa lähes kaikki toimintatavat kulttuureissa ovat ihmisten luomia ja ylläpitämiä. Minkä ihminen luo, sitä voi myös muuttaa. Huonoista toimintatavoista pitäisi muokata hyviä ja hyvistä parempia. Ei ole esimerkiksi sellaista absoluuttista faktaa kuin ”alati kiireemmäksi muuttuva nykyelämä, jossa pitää tehdä näin ja noin”. Se on meistä ihmisistä kiinni, haluammeko juosta oravanpyörässä 50 tuntia viikossa vai elää jollain toisella tavalla, rauhallisemmin. Ihmiskunnan perustarpeet: terveellinen ruoka, terveydenhoito, turvallisen rauhallinen yhteisöllisyys ja katto pään päällä hoituvat vähemmälläkin hosumisella, jos niin halutaan. Kaikki palkkatyö ei ole arvokasta, vaikka moni Suomen hallituksen jäsen toisin väittää. Kuluttamalla vaikkapa viihde-elektroniikka ostamalla uuden telkkarin parin vuoden välein suomalaisista kaupoista ei synny yhtään lisää puhdasta vettä, terveellistä ruokaa tai asuinkelpoisia taloja, puhumattakaan lämminhenkisestä yhteisöllisyydestä. Hallitseva talousjärjestelmä perustuu tarpeettomalle kuluttamiselle – peruselintarpeisiin ei tarvita sitä, että ostaa 10 pesukonetta tai 12 kiuasta elämässään – yksikin laadukas ihmisiän kestävä riittäisi. Työvoima tulisi jakaa niihin käyttökohteisiin, jotka palvelisivat peruselintarpeita ja onnellisuutta. Nykyinen yhteiskuntamalli suorastaan pakottaa kehittämään strategioita turhaan tuotantoon ja luonnonvarojen turhanpäiseen tuhlaamiseen. ”Miten saisimme myytyä lisää silitysrautoja suomalaisille, vaikka kaikilla on jo yksi toimiva – no tehdään silitysraudoista lyhytikäisempiä ja keksitään ihmisille uusia (turhia) tarpeita, kuten mökille tarvitsee oman silitysraudan, samoin matkoille matkalaukkuun matkasilitysraudan ja kaksikerroksiseen taloon ylä- ja alakertaan omat”. Fiksussa yhteiskunnassa esimerkiksi puutarhasaksia olisi ehkä yhdet muutamaa perhettä kohden, koska puutarhasaksien käyttöaste normaaliperheessä on niin pieni. Kun puutarhasaksien määrä Suomessa tyydyttäisi ihmisten luonnollisen tarpeen, ei tehtäisi strategioita miten lisätä puutarhasaksien myyntiä keinotekoisesti, vaan käytettäisiin puutarhasaksien valmistukseen käytetty aika johonkin muuhun, kuten nautinnolliseen vapaa-aikaan tai johonkin yleishyödylliseen työhön, kuten terveyttä edistävään työhön, elämyksiä ja elämänsisältöä tarjoavan kulttuurin luomiseen tai ruoantuotannon kehittämiseen luontoystävällisemmäksi ja terveellisempää ravintoa tuottavammaksi. 

Kilpailullisuus pannaan? Liikaa kilpailullisuus ja tavoitteellisuus tekevät elämästä suorittamista. Sopiva tavoitteellisuus luo elämään sisältöä. Kannatan jonkinlaista henkilökohtaista tasapainoista yhdistelmää tavoitteellisten elämän osa-alueiden ja joutilaan rentouden välillä. Ilman tavoitteellisuutta voit hukkua. Ilman joutilaisuutta voit kadota. Muutenkin onnellisessa elämässä on kyse eri asioiden sopivasta tasapainosta. Uskalla kehittyä, mutta uskalla olla myös positiivisen inhimillinen ihminen. Ihmisen on välillä hyvä vain olla. Tavoitteellisuudessakin täytyy unelmien lisäksi elää tässä ja nyt nauttien tekemisestä, arvostaen terveesti menneitä onnistumisia, mutta pysyen kuitenkin nälkäisenä uusille haasteille – näin pysyy elämännälkäisenä. Tavoitteettomuuttakin tarvitaan sopiva määrä stressittömään elämään ja tasapainoisuuteen, harmoniaan. Liiallinen itseltään vaatiminen jokaisella elämän osa-alueella kuluttaa vain loppuun, ei tee onnelliseksi. Suomalainen yhteiskunta opettaa jo pieniä koululaisia siihen, että stressi on normaali tila ihmiselämässä. Tosiasiassa monet asiat voitaisiin järjestää siten, että asiat tehtäisiin esimerkiksi pidemmällä aikavälillä tai suuremmalla porukalla, jolloin liialta kiireeltä ja ylenpalttiselta stressiltä tai väsymykseltä vältyttäisiin. Ylipitkät stressijaksot tai väsymys eivät lisää onnellisuutta, uskallan väittää 100 % varmuudella. Niiden ainoa hyöty pari kertaa elämässä voi olla se, että oppii arvostamaan kiireettömyyttä, mutta meidän pitäisi useammin oppia arvostamaan jo olemassa olevia hyviä asioita ajattelemalla, eikä aina kantapään kautta kokien. Ihmisten maailma on ihmisten maailma ja se näyttää ihmisten päätöksiltä. Pohdiskelu, ajattelu, onnellisuusnäkökulma, rationaalinen keskustelu ja vasta sitten toiminta, niin hyvä tai ainakin parempi tulee. 24-vuoden iästä huolimatta täytyy häpeilemättä huomauttaa lukiopoikamaisella näppäryydellä, että edellisessä lauseessa komparatiivi on heikompi kuin positiivi - paradoksaalista. 

Hyvyys on suhteellista. Ihmisen absoluuttinen hyvyys on useimmiten suhteellista ihmiskuntaan eli muihin ihmisiin. Moni urheilija haluaa olla sekä suhteellisesti hyvä (suhteessa omaan geneettiseen potentiaaliinsa) että absoluuttisesti hyvä (suhteessa muihin ihmisiin). Kuntoilijaakin kiehtoo usein absoluuttinen hyvyys ja viitearvotaulukoiden perään kysellään ahkerasti samalla, kun verrataan innokkaasti omaa kuntotestisuoritusta työkaverin vastaavaan. Miksi moni haluaa vertailla muihin ja olla absoluuttisesti hyvä? Pätevyyden tunteen jano lienee yksi selittävä tekijä toiminnan taustalla. Ja ehkäpä harjoittelun ja perimän tuomaa hyvyyden eriarvoisuutta tarvitaan, muuten kukaan ei voisi tuntea olevansa hyvä puuseppä, hieroja, urheilija, laulaja tai mikään, jos kaikki ihmiset olisivat kaikessa yhtä hyviä. 

Tutkimustiedon rajallisuus.  Menemättä sen enempää tieteen filosofiseen pohdiskeluun siitä, miten tieteellinen tutkimustietokin on ihmisaistien ja ajattelun rajaamaa, niin se on myös ihmisaivoilla ja aisteilla havaittavasti rajallista. Itselle läheiseltä urheilututkimuksen kentältä voi mainita vaikkapa tutkimusasetelmaan, tutkimusmetodeihin ja tutkittaviin liittyvät ongelmat. Tutkimusasetelma rajaa tiedon usein osin spesifiksi vain tutkimusasetelman kaltaiselle harjoittelulle (eri harjoitusohjelmalla, ruokavaliolla ja lepäämisellä monet tutkimustulokset eivät enää päde) ja kohderyhmälle (eri harjoitustaustalla tai iällä treenaaviin tieto ei päde). Ihmiskehon vasteita ja toimintaa tutkiessa mittaustekniikat ovat usein epäsuoria jättäen aina tilaa eri mahdollisuuksille ja varaa eri tulkinnoille. Ihmiskehoa tutkittaessa eristettyjen kuolleiden kehon osasten tutkiminen on aivan eri asia kuin osan toimiminen elävässä kokonaisuudessa omalla paikallaan. Tätä listaa voisi jatkaa loputtomiin. Lisäksi on todettava vielä se itsestäänselvyys, että tutkimustieto on usein keskiarvotietoa, eikä sen antamaa tietoa voi yks yhteen soveltaa yksilötasolla. Valmentamisesta täytyy todeta se, että se on urheilumaailman asiantuntijuuden todellinen kuningaslaji. Vaikka olisit kuinka hyvä tutkija ja ylhäältä teoriasta luennoiva tai kirjoittava asiantuntija, niin se ei vielä ollenkaan takaa, että olisit hyvä valmentaja. Tutkija kysyy miksi. Valmentaja kysyy miten. Hyvä valmentaja on taitava teoriatiedon lisäksi käytännön tiedon ahmimisessa ja soveltamisessa. Hyvä valmentaja yrittää vastata molempiin kysymyksiin: miten ja miksi. Urheilutieteen antaman tiedon rajallisuuden ymmärtäminen ja urheilutieteen antaman tiedon soveltaminen, käytännön urheilukentän antaman itse koetun, kuullun ja luetun tiedon soveltaminen, psykologisten asioiden huomioiminen ja sosiaaliset taidot – kaikki nämä ovat osa osaavan ja urheilun unelman, tuon osittain todellisen ja osittain epätodellisen illuusion eli jatkuvan kehityksen rakentamisen hallitsevan valmentajan työkalupakettia. 

Rajat ja niiden saavuttaminen urheilussa. Kaikilla ihmisillä ja kaikkien lajien harrastajilla on geneettiset rajansa. Toisilla rajat ovat kauempana kuin toisilla ja toiset pääsevät lähemmäksi rajojaan kuin toiset. Jonkun geneettinen raja esimerkiksi 100 m juoksussa voi olla 10,5 ja toisen 10,7. Voi silti olla, että ”vähemmän lahjakas” kehittyy absoluuttisesti paremmaksi, koska pääsee lähemmäksi rajojaan juosten 10,8 ”lahjakkaamman” jäädessä kauemmaksi rajoistaan juosten 10,9. Laadukkaalla työllä eli treenaamisella, syömisellä, lepäämisellä, ajattelulla ja asennoitumisella voi siis kilpaurheilussa voittaa itseään lahjakkaamman. Mielestäni urheilussa silti paras lähtökohta olisi aina ensisijaisesti hakea omia rajojaan ja jos kilpailee, niin kilpailun olisi hyvä olla lisämauste omalle harrastukselle, joka pohjautuu omien rajojen etsintään. Ani harvalla on esimerkiksi geneettisesti mahdollista tavoitella rikkovansa Usain Boltin maailmanennätystä satasella, silti esimerkiksi kansallisen tason pikajuoksijan matka 12,1 sekunnista 11,2 sekuntiin voi olla helvetinmoisen hieno tarina täynnä antoisia elämyksiä, onnistumisen kokemuksia ja pulssiaaltoja onnellisuudesta. Ei olympiavoitto tai maailmanennätys tee itseisarvoisesti onnelliseksi, vaikka ne voivat ollakin hyvä ja mielekäs tavoite huippu-urheilijalle ja niiden saavuttaminen vienee lähes poikkeuksetta äärimmäiseen pätevyyden tunteeseen. Moni haluaa juoda pätevyyden tunteen lähteestä. Huippu-urheilijakin voi elää erittäin onnellista elämää, jos huippukilpaurheilun raa’an kilpailullisuuden rinnalla on edes ripaus tehtäväsuuntautunutta ajattelua ja urheilijan elämässä urheilu on vain osa elämää ja elämään kuuluu lisäksi iso tukku pehmeitä arvoja, rentoutta, hellyyttä ja rakkautta. 

Miksi etsiä rajojaan? Välillä joissain asioissa voi olla antoisaa etsiä rajojaan. Esimerkiksi urheilussa rajojensa etsiminen voi opettaa paljon itsestä ja elämästä. Urheilussa rajojaan etsivä joutuu säännöllisesti sekä fyysisten että psyykkisten haasteiden eteen. Jos noista haasteista selviytyy, pääsee kokemaan suuria onnistumisen tunteita. Eihän sillä itseisarvoisesti ole merkitystä nostaako vaikka pystypunnerruksessa 50 vai 100 kiloa, mutta voimailijalle sillä on suuri merkitys ja ihmiselle kehittyminen itselle kehitystavoitteellisissa asioissa tuo tyydytystä elämään. Ihminen itse luo toiminnalleen ja elämälle merkityksiä. Ilman ihmisen luomia merkityskenttiä maailma olisi paljon tylsempi paikka, josta puuttuisi lähes kaikki kulttuuri, kuten taide ja urheilu.

Paljastamalla taiteellisuutensa, luovuutensa ja ihastuksen teorioihin perustumattomaan ihmisaivojen alkuperäisyyteen uskovaan pohdiskeluun voi näyttää yhden puolen monisyisestä itsestään. Julkisesti toimivan täytyy antaa pala itsestään ja inhimillisyydestään, mutta silti taiteilijaluonne kääriytyy mielellään myös osittain salaperäisyyden verhon mustankirjavaan viittaansa ja antaa lausuntoja vaihteluvälillä selkokielisyyden ylikorostamisesta metaforiseen retoriikkaan.

Rentoon elämään, mutta mielekkäiden tavoitteiden sopivaan haalimiseen kannustaen!

TR

4.10.2013 – 6.10.2013