Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

lauantai 13. lokakuuta 2012

Kilpaurheilulajin filosofiset lähtökohdat (U)

Mielestäni urheilulajin säännöt tulisi olla objektiiviset, kirjoitetut, julkaistut ja sellaiset, että kriteerit ovat selvät sekä yksitulkintaiset, jolloin tuomarointi voi tapahtua ilman tulkinnan varaa täysin objektiivisesti. Kenen vain havaintokyvyltään terveen tuomarikoulutuksen saaneen ja säännöt tuntevan pitäisi kyetä toiminaan tuomarina.

Lajin kehittymisen pitäisi mielestäni pohjautua lajin harrastajien väliseen demokraattiseen keskusteluun, eikä kenenkään herra ylijumalan monarkiaan. Muutosehdotuksista tulisi käydä syvällisiä keskusteluja, joissa argumentoitaisiin järkiperäisin argumentein. Parhaiten perusteltu rationaalinen väite voittakoon!

Lajin virallisten organisoijien, kuten tuomareiden, kisajärjestäjien ja lajiliiton julkiset lausunnot lajin liikuntabiologisista ja muistakin faktoista pitäisi perustua tutkimustietoon, eikä musta tuntuu – tietoon. Erheellisten faktojen kertominen omasta lajista lajin harrastajille tai yleisölle on edesvastuutonta ja lajin syvimmälle olemukselle hallaa tekevää. Esimerkiksi anatomiaa tuntemattoman ei pitäisi ruveta julkisesti kertomaan lajin päävaikuttajalihaksista tai niiden toiminnasta lajisuorituksen eri vaiheissa. Anatomiansa lukenut voi kertoa teoreettisen anatomian pohjalta pääteltävät faktat, mutta esimerkiksi tarkoista lihasaktiivisuuksista (”tämä lihas tuottaa keskimäärin 25 % voimantuotosta tässä kohtaa liikettä”) on turha mainita mitään, jos ei ole tiedossa EMG(elektromyografia)-mittaustuloksia kaksoistarkastetuista referee-käytännön läpikäyneistä tutkimuksista kyseisestä lajista. Vapaamuotoisessa epävirallisessa keskustelussa voi kukin sitten siviilipersoonanaan laukoa vaikka mitä arkikäsityksiin perustuvia faktoja, mutta virallisten lausuntojen olisi hyvä pohjautua faktaan, jos arvostaa lajia, jonka parissa toimii.

Koko kilpaurheilun moraalisesti kestävä lähtökohtahan on se, että luodaan puitteet tasapuoliselle kilpailemiselle, jossa voittaja selviää vain ja ainoastaan paremmuuden perusteella. Yksitulkintaisilla julkisilla säännöillä tämä on mahdollista. Esimerkiksi jalkakyykyn sääntö ”ala-asennossa etureisi lonkkanivelen kohdalta käy polven yläpinnan alapuolella” on täysin yksitulkintainen. Jos tätä korkeammat kyykyt menevät kisoissa, joissa sääntö kuuluu noin, läpi, ovat joko tuomarit havaintokyvyltään vajaavaisia (hommaan epäpäteviä ja tulisi saada tuomarointikielto terveydellisistä syistä) tai sitten raiskataan lajin sääntöjä, joka ei voi tehdä millekään lajille hyvää. Koko lajilta häviää kaikki uskottavuus, jos säännöistä ei pidetä kiinni. Lajien tulosten arvostus säilyy jos ja vain jos, kun sääntöjä noudatetaan. Keinotekoisesti eli sääntöjä rikkomalla parannetut tulokset ovat roskaa, merkityksetöntä potaskaa. Vai kuinka moni jaksaisi innostua uudesta 100 m maailmanennätyksestä, joka olisi juostu 95 m juoksuradalla? En minä ainakaan.

14.10.2012
TR

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti