Mielestäni
urheilulajin säännöt tulisi olla objektiiviset, kirjoitetut,
julkaistut ja sellaiset, että kriteerit ovat selvät sekä
yksitulkintaiset, jolloin tuomarointi voi tapahtua ilman tulkinnan
varaa täysin objektiivisesti. Kenen vain havaintokyvyltään terveen
tuomarikoulutuksen saaneen ja säännöt tuntevan pitäisi kyetä
toiminaan tuomarina.
Lajin kehittymisen
pitäisi mielestäni pohjautua lajin harrastajien väliseen
demokraattiseen keskusteluun, eikä kenenkään herra ylijumalan
monarkiaan. Muutosehdotuksista tulisi käydä syvällisiä
keskusteluja, joissa argumentoitaisiin järkiperäisin argumentein.
Parhaiten perusteltu rationaalinen väite voittakoon!
Lajin virallisten
organisoijien, kuten tuomareiden, kisajärjestäjien ja lajiliiton
julkiset lausunnot lajin liikuntabiologisista ja muistakin faktoista
pitäisi perustua tutkimustietoon, eikä musta tuntuu – tietoon.
Erheellisten faktojen kertominen omasta lajista lajin harrastajille
tai yleisölle on edesvastuutonta ja lajin syvimmälle olemukselle
hallaa tekevää. Esimerkiksi anatomiaa tuntemattoman ei pitäisi
ruveta julkisesti kertomaan lajin päävaikuttajalihaksista tai
niiden toiminnasta lajisuorituksen eri vaiheissa. Anatomiansa lukenut
voi kertoa teoreettisen anatomian pohjalta pääteltävät faktat,
mutta esimerkiksi tarkoista lihasaktiivisuuksista (”tämä lihas
tuottaa keskimäärin 25 % voimantuotosta tässä kohtaa liikettä”)
on turha mainita mitään, jos ei ole tiedossa
EMG(elektromyografia)-mittaustuloksia kaksoistarkastetuista
referee-käytännön läpikäyneistä tutkimuksista kyseisestä
lajista. Vapaamuotoisessa epävirallisessa keskustelussa voi kukin
sitten siviilipersoonanaan laukoa vaikka mitä arkikäsityksiin
perustuvia faktoja, mutta virallisten lausuntojen olisi hyvä
pohjautua faktaan, jos arvostaa lajia, jonka parissa toimii.
Koko kilpaurheilun
moraalisesti kestävä lähtökohtahan on se, että luodaan puitteet
tasapuoliselle kilpailemiselle, jossa voittaja selviää vain ja
ainoastaan paremmuuden perusteella. Yksitulkintaisilla julkisilla
säännöillä tämä on mahdollista. Esimerkiksi jalkakyykyn sääntö
”ala-asennossa etureisi lonkkanivelen kohdalta käy polven
yläpinnan alapuolella” on täysin yksitulkintainen. Jos tätä
korkeammat kyykyt menevät kisoissa, joissa sääntö kuuluu noin,
läpi, ovat joko tuomarit havaintokyvyltään vajaavaisia (hommaan
epäpäteviä ja tulisi saada tuomarointikielto terveydellisistä
syistä) tai sitten raiskataan lajin sääntöjä, joka ei voi tehdä
millekään lajille hyvää. Koko lajilta häviää kaikki
uskottavuus, jos säännöistä ei pidetä kiinni. Lajien tulosten
arvostus säilyy jos ja vain jos, kun sääntöjä noudatetaan.
Keinotekoisesti eli sääntöjä rikkomalla parannetut tulokset ovat
roskaa, merkityksetöntä potaskaa. Vai kuinka moni jaksaisi innostua
uudesta 100 m maailmanennätyksestä, joka olisi juostu 95 m
juoksuradalla? En minä ainakaan.
14.10.2012
TR
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti