40 tuntisesta työviikosta 20 tuntiseen työviikkoon (EF)

Valtakunnan johtoporras ehdottelee kaikenlaista, kuten työviikkojen tuntimäärän pidentämistä kahdella tunnilla (40:stä 42:een). Mietitäänpä nyt onko näillä kapitalisteilla mitään käryä siitä, mikä ero on materialistisella elintasolla ja elämänlaadulla. Materialistiseen elintasoon vaikuttaa enimmässä määrin tavara ja palvelut, joita kulutat. Elämänlaatuun vaikuttaa vapaa-aika, mielekäs työ, harrastukset ja muu mielekäs tekeminen, ihmissuhteet ja peruselintarpeiden tyydyttyminen. Juoksetko mieluummin oravanpyörässä omistaen kaksi kertaa suuremman asunnon kuin tarvitsisit, ajamalla autolla työmatkat, jottei vahingossakaan kertyisi arkiliikuntaa istumisen sijaan ja ostamalla tavaraa, jolla et loppujen lopuksi tee mitään muuta, kuin kulutat turhaan maapallon luonnonvaroja VAI tekisitkö mieluummin 20–30 tuntia viikossa töitä, viettäisit paljon aikaa rakkaiden harrastusten ja sinulle tärkeiden ihmisten kanssa sekä työmatkoilla huolehtisit terveydestäsi arkiliikunnan merkeissä jalan tai polkupyörällä? Ensinnäkin ylisuurella rahamäärällä ei saa ostettua onnea ja toisekseen rahalla ei voi edes tehdä asioita, jos ei ole aikaa ja henkisiä voimavaroja.

Ajatellaanpa nyt vaikka kolmihenkistä perhettä, jossa on isä, äiti ja neljävuotias lapsi. Molemmat vanhemmat tienaavat 1000 € kuussa tehden 20 tuntia töitä viikossa. Perhe syö huipputerveellistä ruokaa panostaen kasviksiin, marjoihin, hedelmiin, kalaan, laadukkaisiin liha- ja maitotuotteisiin, pähkinöihin, siemeniin, sieniin sekä öljyihin. He ostavat vielä suurimman osan ruoastaan luomuna. Ruokalasku on 600 € kuussa. Heillä on kotoisan ihana ja viihtyisä vuokra-asunto. Kolmio, jonka vuokra on 800 € kuussa. Lapsen, jonka ei hirveästi tarvitse olla päiväkodissa vanhempiensa vähäisen työn takia, päiväkoti on asunnon vieressä, joten lapsen hoitoon vienti onnistuu jalan. Molemmat vanhemmat pyöräilevät töihin. Perheellä menee erinäisiin laskuihin 200 € kuussa. Perheen yksilöllisiin ja yhteisiin liikunta- ja taideharrastuksiin kuluu keskimäärin 200 € kuussa. Perhe siis syö huippuhyvää ruokaa 5-6 kertaa päivässä (ja käyttää ruokaan rahaa keskivertoa enemmän), asuu viihtyisässä asunnossa (jossa ei ole siivouspäivänä uuvuttavan paljoa neliöitä), on velaton, harrastaa yhdessä ja yksilöinä rakkaita harrastuksia sekä viettää paljon aikaa toistensa sekä hyvien ystävien ja tuttavien kanssa. Kokonaismenot kuussa ovat 1800 €. Edelleen vanhempien kokonaispalkasta jää joka kuukausi 200 € ylimääräistä, josta voi säästää sekä pahan päivän varalle että esim. yhteisiin lomamatkoihin. Nyky-Suomessa materialistisen elintason kasvu on ajat sitten yliampunut yli peruselintarpeiden. Edellisestä esimerkistä käy ilmi, että 1000 € kuukausipalkallakin peruselintarpeet täyttyvät heikun keikun, jos mitoittaa materialistisen elintasonsa oikein. Suomessa köyhyysrajana pidetään kuitenkin 1080 euron nettotuloja (…pitäisi mennä vaikkapa Etiopian tai Intian maaseudulle katsomaan meininkiä näiden rajojen asettajien…).

Toisen esimerkin samankokoisessa perheessä molemmat vanhemmat tienaavat 4000 € kuussa. Perhe asuu 300 neliön omakotitalossa kaupungin kalleimmalla asuinalueella velkaa lyhennellen. Perheen isä kulkee Mersulla töihin ja äiti BMW:llä. Lapsi viedään hoitoon autolla ja vähäisestä yhdessäoloajasta huonoa omaa tuntoa kolkuttava mieli korvataan hukuttamalla lapsi materialistiseen krääsään ja videopelit toimivatkin lapsen toisina kasvattajina. Vanhemmat tekevät 45 tuntista työviikkoa ylityötunteineen ja tulevat väsyneenä kotiin syömään einesruokaa lapsen kanssa (fyysinen terveys tuhotaan henkisen hyvinvoinninkin ollessa kiikun kaakun…). Arkiliikunta rajoittuu hiiren ulkoiluttamiseen matolla sekä auton ratin pyörittelemiseen. Makuuhuoneessakaan ei usein parasympaattinen hermosto tee hommiaan sen enempää erektion kuin laadukkaan unen merkeissä, kun stressihormonit hyrräävät (…samaan aikaan liikkuvan luomuhippiperheen kodissa lapsen jo nukahdettua harrastetaan taivaallista seksiä, jonka jälkeen vaivutaan yhdeksäksi tunniksi laadukkaaseen ja palauttavaan uneen…).  Aitoja ihmissuhteita ei juuri ole, kun sosiaalinen elämä on tuhlaantunut verkostoitumiseen eli kulissisuhteiden luomiseen, jolloin kanssakäyminen on politiikkaa, ei elämää.

Kumman elämäntavan valitsisit?

12.12.2012

TR

PS. Teksti on tahallisesti luonteeltaan provosoiva ja karrikoiva. Pienemmätkin muutokset kuin työajan puolittaminen tuovat viikkoon kummasti aikaa lisää tehdä itselle ja läheisille tärkeitä asioita. Toki on myös ihmisiä, kelle työ on aidosti se tärkein asia elämässä, mutta näin ei kuitenkaan kovin monen kohdalla tunnu olevan.

PPS. Oikeasti joku keskimäärin 30 tuntinen työviikko voisi olla sopiva Suomeen. Arkisin olisi kuuden tunnin työpäiviä ja viikonloput olisi vapaata. Elintaso olisi hyvä ja elämä sopusoinnussa luonnon kanssa. Jokaisen työpanos keskittyisi jollain tasolla yhteisen hyvän rakentamiseen, eikä pelkkää turhanpäiväistä kapitalistista voittoa tavoittelevia töitä tehtäisi. Samalla jäisi aikaa rakentaa huippuhyvä elämänlaatu ja voisimme olla esimerkkikansa muille maille siitä, miten ikuisen kasvun sijasta voisi tavoitella sopusointuista kultaisen keskitien kokonaisuutta, jossa ihminen eläisi luonnon kanssa tasapainossa ja pystyisi tekemään myös itsestään ja kanssaeläjistään onnelliset.   

Ratkaisu ihmiskunnan 2000-luvun suurimpaan ongelmaan (EF)

Globaalisti suurin ihmiskunnan ongelma näin ajanlaskumme kolmannen vuosituhannen alussa on epäsopusointu luonnon ja ihmisen välillä. Ihmisen ja luonnon välinen suhde on tällä hetkellä kestämätön. Kulutamme ja saastutamme enemmän kuin maapallo kestää. Jos kaikki maailmassa eläisivät kuin suomalaiset, tarvitsisimme kolme maapalloa, niin kuin olemme virallisista lehti- ja tv-uutisistakin saaneet lukea ja kuulla. Tällä hetkellä maapallon vuodessa tuottamat luonnonvarat on käytetty yhdeksässä kuukaudessa ja loppuvuosi eletään miinuksella. Tätä kulutuksen, saastutuksen ja maapallon resurssien välistä epätasapainotilaa nimitän tästä eteenpäin tässä tekstissä maapallo-ongelmaksi.

Luonnonvarat eivät ole abstrakteja lukuja, vaan todellisuutta, ja velaksi eläminen ei pitkällä tähtäimellä ole mahdollista kuten lukuihin (jotka eivät perustu maapallon resursseihin) perustuvan rahajärjestelmämme kanssa. Nykyinen rahajärjestelmä kriiseineen perustuu osaksi illuusioon, ei todelliseen peruselintarpeita rajoittavien hyödykkeiden niukkuuteen. Jos esimerkiksi ruoka olisi loppumasta Euroopasta, kannattaisi olla huolissaan. Mutta luontoa tuhoavien turhakkeita tuottavien firmojen konkursseista ja muista talouskriiseiksi nimetyistä näennäisistä kriiseistä ei kannata olla huolissaan.

Kaikki työ ei ole tärkeää ja arvokasta, vaikka nykyinen kapitalistinen yhteiskunta sellaista illuusiota luokin. Esimerkiksi sota-aseita valmistavan sadan työntekijän tehtaan toiminnan loppuminen on suuri voitto ihmiskunnalle. Se vähentää raa’an väkivallan ilmentämiseen käytettyjen laitteiden määrää maailmassa, vähentää luonnonvarojen kulutusta ja vapauttaa sisällötöntä pahuutta palvelevaa työtä tekeviä ihmisiä toimintaan, joka voi tuottaa mielekästä sisältöä heidän elämäänsä ja muidenkin elämään: luoda onnellisuutta. Lisäksi asetehtaan toiminnalla ei ole mitään tekemistä peruselintarpeiden (ruoan, mukavan asumisen ja terveydenhuollon) toiminnassa eli maailma ja ihmiskunta eivät menetä mitään hyvää tehtaan kaatuessa.

  

Samaan aikaan ihmisen ja luonnon välisen sopusoinnun heikkenemisen kanssa vallitsevaksi yhteiskuntamuodoksi maailmassa on muodostunut kapitalismi, joka perustuu ainaiseen kasvuun ja kulutukseen. Kapitalismi ja maapallo-ongelman ratkaiseminen ovat suuressa ristiriidassa keskenään. Maapallo-ongelman ratkaisu vaatii merkittävää materiaalisen kulutuksen vähentämistä, kun taas kapitalismi kasvuineen vaatii jatkuvasti kulutuksen lisääntymistä. Ainut mahdollinen ratkaisu ongelmaan on siirtyä toisenlaiseen yhteiskuntamalliin ja talousjärjestelmään.

Järkevintä olisi määrittää tietty ihanne-elintaso, joka tyydyttäisi ihmisten perustarpeet (ruoka, mukava asuminen ja terveydenhuolto), mutta olisi sellainen, että ihmiselämä olisi harmonisessa sopusoinnussa luonnon kanssa. Tuo materiaalinen elintaso olisi selvästi alhaisempi kuin nykyisissä länsimaissa, mutta selvästi suurempi kuin kehitysmaissa. Tämä ihanne-elintaso asetettaisiin globaalisti tavoiteltavaksi ihanteeksi, johon kaikissa maissa pyrittäisiin nykyisen ainaisen elintason kasvamispyrkimyksen sijasta.

Ihanne-elintason myötä ihmiset sosiaalistettaisiin ymmärtämään myös se, että maapallolla on tietty ihanneihmismäärä. Myös tähän tavoitteeseen pyrittäisiin syntyvyyttä säätelemällä (ehkäisy) koko maailmassa, ja maapallon väestönkasvun aiheuttamat ongelmat häviäisivät. Valtioiden ja maailmanneuvostotyylisen elimen kontrollia lisättäisiin siis nykyisestä, muttei kuitenkaan siirryttäisi kommunismiin, vaan siirryttäisiin poliittisesti sopusointuinen määrä askelia vasemmalle nykyiseen verrattuna (kontrollia tarvitaan ahneiden ja itsekkäiden ihmisten takia, jotka eivät kykene omatoimisesti yhteisvastuuseen eli harjoittamaan yritystoimintaansa moraalisesti kestävistä lähtökohdista).

Moraalisesti kelvollista pienyrittäjyyttä kuten luomuviljelyä, partureita ja hierojia tuettaisiin. Peruskäyttölaitteita kuten pesukoneita voitaisiin valmistaa valtioiden omistamissa tehtaissa juuri sen verran kuin ihmiset niitä tarvitsevat. Laitteista tehtäisiin mahdollisimman kestäviä ja pitkäikäisiä, eikä toimivien tai korjauskelpoisten laitteiden turhaan uusimiseen kannustettaisi. Työtä tehtäisiin näillä tehtailla sen verran kuin tarvitsee. Lähinnä vain pakollisien peruselintarpeiden (terveellinen ja maukas ruoka, mukava asuminen ja toimiva terveydenhuolto) tuottamiseen keskittynyt työvoimapoliittinen ratkaisu vähentäisi ihmiskunnan kokonaistyömäärää nykyisestä selvästi ja ihmisillä olisi huimasti nykyistä enemmän aikaa tehdä itselle mielekkäitä asioita. Sopivan kokoinen luonnon kanssa harmonisesti elävä kiireettömämpi, stressittömämpi ja rauhallisempi ihmiskunta olisi paljon nykyistä ihmiskuntaa onnellisempi!

30.6.2012

TR