Miten Julius Yego voi heittää keihästä 92,72 m niin vaatimattomilla maksimivoimatasoilla? (U)

Julius Yego (kuva poimittu netistä, en omista tekijänoikeuksia)

Keskiviikon jälkeen urheilumaailmaa on puhuttanut se, miten Julius Yego voi heittää keihästä niin pitkälle, vaikka valmentaja Petteri Piirosen mukaan rinnallevedossa nousee vain 100 kg, kyykystä 150 kg ja penkkipunnerruksesta 95 kg. Yleensä päälle 85 m heittäjillä kyseiset voimatasot liikkuvat kymmeniä kiloja korkeammalla. Tässä avaan spekulatiivisesti ilmiön takana olevaa hermolihasjärjestelmän toimintaa yleisellä tasolla liikuntabiologin silmin tietämättä sen enempää Yegon harjoittelutaustasta. Ilmiön taustalla vaikuttavat tutut valmennusopilliset voimantuoton kehittymisen ilmiöt, kuten voimantuoton kehittymisen liikemalli- ja voimantuottonopeusspesifisyys.

Hän, kuka saa kovimman lähtönopeuden keihäälle parhaaseen lähtökulmaan on kovin keihäänheittäjä. Keihäs painaa vain 800 g ja voimantuottoaikaa koko suorituksessa on tosi vähän. Kun voimantuottoajassa otetaan huomioon koko liikevirran motorinen ketju, niin yksittäiselle lihasryhmälle jää tosi vähän voimantuottoaikaa. Niinpä keihäänheitto sijoittuu voima-nopeusjatkumolla tosi nopeuspäähän, ja sitä voi heittää hyvillä nopeus- ja tekniikkaominaisuuksilla pitkälle ilman kummoisia maksimivoimatasoja. Siitä Yego on hyvä ääriesimerkki. Maksimivoiman tuottaminen kestää yleensä 0,5–3 sekuntia harjoitustaustasta, perimästä ja liikkeestä riippuen. Huippukeihäänheittäjien heittovaihe kestää keskimäärin alle kaksi sekunnin kymmenystä.

Keihäänheittosuoritus vauhtijuoksuineen, ristiaskelineen ja etenkin itse heittovaihe on hermostolle käsittämättömän monimutkainen suoritus koordinoitavaksi, josta kertoo käytännön tasolla myös vuosia systemaattisesti keihäänheittoa harjoitelleiden ammattikeihäänheittäjienkin ailahtelevaisuus suorituksissa. Itse heittovaiheessa parissa kymmenyksessä liikevirran (jalat, keskivartalo, ylävartalo, käsi) aikana eri lihasten lihassoluryppäitä eli motorisia yksiköitä (motorinen yksikkö = liikehermo ja sen hermottamat lihassolut) täytyy aktivoida ja sammuttaa oikea-aikaisesti oikeassa järjestyksessä liikkeen kuhunkin vaiheeseen voimantuoton suuruutta optimoiden. Tällainen äärimmäisen tekninen ja äärimmäisen nopea suoritus on aika kaukana puolesta sekunnista muutamiin sekunteihin kestävistä maksimivoimasuorituksista, kuten jalkakyykystä tai penkkipunnertamisesta. Niinpä ei pitäisi olla suuri yllätys, että esimerkiksi kyykkäysvoiman siirtovaikutus keihäänheittoon on aika paljon pienempää kuin sen siirtovaikutus vaikkapa pikaluisteluun, jossa reisien ja pakaroiden voimantuottoaika on pidempi ja liikemalli paljon yksinkertaisempi.

Isossa mittakaavassa nopeusvoimaa on paras kehittää periodisoidun yhdistetyn nopeus- ja maksimivoimaharjoittelun avulla, jos nopeusvoimasuoritteen kuorma on melko suuri (kuten kehonpaino vaikkapa hypätessä). Tällöin suoritusta voi teknisen kehittymisen lisäksi parantaa joko saamalla rajoitetussa voimantuottoajassa (esim. ponnistuksessa) suuremman osan maksimivoimastaan käyttöön (nopeusvoimaharjoittelu auttaa!) tai saamalla vähintään saman tai ainakin lähes saman osan maksimivoimastaan käyttöön, mutta suuremmasta maksimivoiman määrästä. Maksimivoiman määrää voidaan kasvattaa maksimivoimaharjoittelulla! Pienellä kuormalla maksimivoiman rooli lähes häviää nopeussuorituksissa. Niinpä esimerkiksi pingiksen pelaaja ei saa lyönteihinsä lisää nopeutta maksimivoimaharjoittelulla, mutta vaikkapa pituushyppääjä hyötyy paremmista maksimivoimatasoista, kunhan niistä saadaan ilo irti lajissa nopeusvoima-, lajivoima- ja lajiharjoittelun kautta. Valmennusopissa yleisvoiman muuntamista lajivoimaksi kutsutaan transmutaatioksi.

Loppuun tulee vielä yksinkertaistettu käytännön esimerkki! Ota kaverin kanssa kisa kumpi saa pamautettua hauiskäännössä peukalon nopeammin kiinni olkapäähän lähtöasennosta, jossa kyynärnivel on suorana. Tehkää testi ensin pelkällä kädellä, sitten 1 kg käsipainolla, 2 kg käsipainolla jne. Alussa kumpi vaan (nopeampi teistä) voi voittaa kisan, mutta kuorman kasvaessa maksimivoiman merkitys liikenopeuteen kasvaa. Lopulta tarpeeksi isolla kuormalla vahvempi on nopeampi, ja lopulta tulee piste, kun heikompi teistä ei jaksa edes tehdä täyden liikeradan hauiskääntöä. Analogiana monimutkaiseen keihäänheittosuoritukseen pelkän voimantuoton näkökulmasta keihäänheitto on lähempänä pelkkää kättä kuin 30 kg käsipainoa tässä nopeuskilpailussa.

Ihan viimeiseksi on toki todettava sivuhuomiona, että on se silti hieman uskomatonta, että yli 92 m keihäänheittoon vaadittavalla liikehermojen impulssivirtajytinällä ei jo ihan epäspesifinä siirtovaikutuksena nouse maksimivoimatasot suuremmiksi kuin penkki 95, kyykky 150 ja rive 100 kg. Sellaista on urheilun ja hermolihasjärjestelmän kinesiologian mielenkiintoinen maailma.

30.–31.8.2015

TR