Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

lauantai 6. syyskuuta 2014

Fysiikkavalmennusta ja koulutuksen valmistelua (U)


Tervehdys,

en ole pitkään aikaan kirjoitellut blogiini, sillä ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Itse en ole suuri turhan sisällön tuotannon kannattaja. Nykymaailman infoähkyssä riittää mielenkiintoistakin luettavaa ylimäärin, joten jonninjoutava tai vanhojen toistaminen ei ole hedelmällistä ajankäyttöä sen enempää kirjoittajan kuin lukijankaan näkökulmasta. Sieltä ne monet vanhat fysiikkaharjoittelun perusteita käsittelevät tekstit löytyvät arkistoista, ketkä niitä haluavat lueskella!

Voimaharjoitteluartikkeleita en ole nyt kirjoittanut, koska se tarmo on mennyt antoisaan käytännön valmennustyöhön Athletican asiakkaiden kanssa sekä kahden viikon päästä olevan Optimoivoimantuotto  -seminaarin valmistelemiseen. Itse isännöin seminaarissa luento-osuutta ” Maksimivoima- ja nopeusvoimaharjoittelun teoria ja uudet tuulet”. Luvassa on tiukka kaksituntinen, jossa maksimi- ja nopeusvoimaharjoittelun teoria nykytutkimustiedon valossa tuodaan kansankiellistettynä julki käytännön valmennukseen sovellettavassa muodossa. Lauantai on loppuunmyyty, mutta sunnuntaille on vielä 13 paikkaa jäljellä. Ilmoittautumaan pääsee täältä.

Fysiikkavalmmeuspalvelumme Athletica tarjoaa nykyään asiakkailleen mahdollisuuden osallistua joka keskiviikko klo 17­­–18 ohjattuun voimaharjoittelutekniikoiden opetukseen luovan liikkumisen keskuksen Pasilan voimaharjoittelutilassamme Jyväskylän Seppälässä osoitteessa Ahjokatu 8. Ohjatuille tunneillemme pääsevät lisäksi osallistumaan ilmoittautumisjärjestyksessä kaikki Pasilan liikuntapassin omistavat.

Joita kuita blogin lukijoita saattaa kiinnostaa, että mitä se Rytkönen nykyään treenaa, kun ei vedä kilpaa leukoja. En tiedä kiinnostaako vai ei, mutta kerronpa kuitenkin. Minä treenaan nykyään hyvinvointia. Kunto- ja terveysliikuntaani kuuluu tällä hetkellä vahvasti se, että ei ole mitään spesifejä tavoitteita. Liikun tekemisen ilosta ja nauttien liikunnan tuomista elämyksistä, hyvästä olosta ja elinvoimaa antavista adaptaatioista kehossa. Nyt alkusyksystä olen käynyt kuntovoimailemassa kolmisen kertaa viikossa. Kerran viikkoon on tullut tehtyä sauvakävelyä Laajavuoren metsissä, ja kehonhuolto siihen päälle. Lisäksi aerobista tulee arkiliikuntana etenkin pyöräilyn merkeissä, ja töissä tulee välillä testailtua parkourin alkeita. Salilla treenailen autoregulaatiolla sekä maksimivoima- että lihasmassasarjoja. Kunto saa kehittyä, pysyä yllä tai olla ainakaan tippumatta paljoa. Nyt saa tehdä jaloillekin myös pitkiä sarjoja, mikä on hauskaa. Toistaiseksi ei ainakaan tarvitse vaihtaa blogin nimeä ;)


Kunto- ja terveysliikkuja, syksy 2014. Turhaa pullistelua. Nykyään harvemmin, mutta näköjään joskus. Haluan vielä korostaa, että en ole yleismaailmallisesti minkään yhden ihannekehonkuvan kannattaja. Erilaisissa kehoissa on sekä suorituskyvyllisesti että ulkonäöllisesti omat puolensa.

Reipasta syksyä blogin lukijoille! Muistakaahan kaikki liikkujat, että tavoitteet määrittävät tekemisen laadun. Kuntoilijalle ok-kunnon ylläpito voi olla elämän kokonaisuuteen sopivin ratkaisu - urheilijan kannattaa keskittyä kehittymään huippukuntoon! Yksi tykkää kestävyyslajeista, toinen voimailuhommista ja kolmas jostain muusta - annetaan kaikkien liikuntakedon kukkien kukkia. Jokaisen ihmisen kannattaa huolehtia terveydestään, mutta terveyshyötyjä tuovaa suurempaa fyysistä suorituskykyä ei tarvitse, jos se ei sen enempää kiinnosta. Liikunnan maailmassa on se hieno puoli, että sieltä löytyy jokaiselle jotakin: sunnuntaiulkoilusta nauttivasta terveysliikkujasta ääritavoitteellisuudesta nauttivaan huippu-urheilijaan. Tärkeintä on, että tekeminen tuo kokonaisvaltaisia mielekästä ja mukavaa sisältöä elämään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti