Yhden jalan maastaveto ja ajatuksia nopeaa juoksemista tukevasta voimaharjoittelusta (U)

Yhden raajan voimaharjoittelu eli unilateraalinen voimaharjoittelu tehostaa yhden raajan voimantuottoa yhden raajan liikesuoritteissa. Tästä on erityisesti hyötyä lajeissa, joissa tuotetaan voimaa yksi raaja kerrallaan. Lisäksi yhden raajan liikkeet ovat mainioita puolierojen tasoittajia, kunhan progressiossa maltetaan edetä toiseksi parhaan puolen ehdoilla.

Nopeaa suoraan juoksemista sisältävissä lajeissa vaaditaan lonkan ojentajilta kovaa konsentrista voimantuottoa lyhyillä lihaspituuksilla askelkontaktivaiheessa ja kovaa lonkan ojentajien ja polven koukistajien eksentristä voimantuottoa pitkillä lihaspituuksilla lentovaiheen lopussa. Maksimivoimareservin rakentamisessa hyviä liikkeitä ovatkin esimerkiksi videon yhden jalan maastaveto (korostaa pitkiä lihaspituuksia ja on vieläpä vertikaalisen voimavektorin liike täysvauhtista juoksua ajatellen) sekä yhden jalan lantionnosto (korostaa lyhyitä lihaspituuksia ja on vieläpä horisontaalisen voimavektorin liike kiihdytysjuoksuja ajatellen). Maksimivoimareservin lisäksi tarvitaan toki yleistä voimantuottonopeutta, lajivoimaa ja lajitekniikkaa, jotta homma siirtyy tehokkaasti nopean juoksemisen voimantuottoon.

Yhden jalan maastavedosta loistava variaatio korostamaan pidempien lihaspituuksien eksentristä lihastyötä on tehdä eksentrisiä yhden jalan maastavetoa 10-30 % suuremmilla kuormilla kuin jaksaisi tehdä eksentriskonsentrisia sarjoja eli kahdella jalalla ylös ja yhdellä jalalla alas. Näin eksentrisen voimantuoton titiinijouset, poikkisiltojen venymisjäykkyys ja eksentrisspesifi hermostollinen käskytys vahvistuvat. Nopeassa juoksemisessa lentovaiheen lopussa eksentristä jarrutustyötä tekevät lonkan ojentajat ja polven koukistajat. Takareiden neljästä putkesta kolme osallistuu molempiin toimintoihin pakaroiden ja isojen lähentäjälihasten osallistuessa vain lonkan ojennukseen. Niinpä yhden jalan maastavedot ovat yksi hyvä variaatio tähän tarkoitukseen, sillä ne treenaavat kaikkia lonkan ojentajia ja kolmea neljästä polven koukistajasta.

Mainittakoon, että kaksinivellihasten, kuten takareisien, lihasmassaa ja käskytystä voidaan uusimman tutkimustiedon mukaan kehittää hyvällä siirtovaikutuksella niveltoiminnasta toiseen tekemällä vain toiseen niveleen kohdistuvia harjoitteita. Toki ainakin pidemmällä aikavälillä kannattaa tehdä molempia toimintoja kuormittavia liikkeitä, sillä hermolihasjärjestelmässä tapahtuu myös nivelliikekohtaisina adaptaatioina paikallista lihaskasvua lähempänä toimivaa niveltä ja nivelliikespesifiä hermostollisen käskytyksen parantumista.

Eksentrinen harjoittelu pitkillä lihaspituuksilla lisää myös sarkomeereja sarjaan eli lihaspituutta, joka parantaa voimantuottoa pitkillä lihaspituuksilla, koska tämän adaptaation seurauksena samoilla nivelkulmilla on enemmän lihasten supistuvia proteiineja päällekkäin kuin ennen tällaista harjoittelua ja tämä mahdollistaa suuremman määrän yhtäaikaisia poikkisiltasyklejä eli suuremman voimantuoton. Ennen kuin 2017 alkanut sairastaminen katkaisi noin 10 vuoden progressioni voimaharjoittelussa pystyin parhaimmillani tekemään yhden jalan maastavetoja 140 kilolla, kuten videolla näkyy. Minulla yhden jalan maastavedot olivat silkkaa itseisarvoista yleisvoimailua, eivätkä pohjatreeniä esimerkiksi nopeaa juoksemista varten jalostettavaksi. 

19.1.2018

TR

Kehonpainoharjoittelun nousujohteisuuden rakentamisen perusteet (U)

KUORMAN JA MÄÄRÄN LISÄYS

Kehonpainoharjoittelussa kuorman lisäys eli intensiteettiprogressio tapahtuu liikevariaatioita vaikeuttamalla. Käytännössä niveliin kohdistuvan kuorman vipuvarsi kasvaa tai sama kuorma pyritään voittamaan pienemmällä määrällä työhön osallistuvia lihaksia. Voitettavan kuorman vipuvarren kasvaessa nivelmomentti kuorman suuntaan kasvaa ja lihakset joutuvat tuottamaan suuremman vääntömomentin toiseen suuntaan nivelessä liikkeen suorittamisessa onnistuakseen. Vipuvarren kasvatuksesta esimerkkinä toimii vaikkapa seuraava etuvaa’an intensiteettiprogressio: keräetuvaaka, suoran selän keräetuvaaka, yksi jalka suorana etuvaaka, lantio suorana polvet koukussa etuvaaka, jalat levällään etuvaaka ja varsinainen etuvaaka eli koko kroppa suorana jalat yhdessä etuvaaka.

Saman kuorman voittamisesta pienemmällä määrällä lihaksia esimerkkinä toimii vaikkapa seuraava etunojapunnerruksen intensiteettiprogressio: etunojapunnerrus varpaillaan, etunojapunnerrus puolelta toiselle varpaillaan ja yhden käden etunojapunnerrus varpaillaan. Tässä liike muuttuu kahden raajan liikkeestä kohti yhden raajan liikettä, jolloin lopulta sama kuorma (+ toisen käden kuorma) kohdistuu puolet vähemmälle määrälle päävaikuttajalihaksia kuin aloitusvariaatiossa. Vipuvarsiprogressiota ja kuorman jakautumista pienemmälle määrälle päävaikuttajalihasmassaa -progressiota voi toki yhdistellä, esimerkiksi: etunojapunnerrus polviltaan, etunojapunnerrus varpaillaan, etunojapunnerrus puolelta toiselle polviltaan, yhden käden etunojapunnerrus polviltaan, puolelta toiselle etunojapunnerrus varpaillaan ja yhden käden etunojapunnerrus varpaillaan.

Yksi hyvä tapa luoda nousujohteisuutta eli progressoida kehonpainoharjoittelua on tehdä ensin määrän kasvatusta eli volyymiprogressiota (dynaamisissa liikkeissä sarjat x toistot ja staattisissa liikkeissä sarjat x aika) tietyllä liikevariaatiolla ja sitten siirtyä haastavampaan variaatioon (intensiteettiprogressiohyppäys) ja alkaa tehdä sillä variaatiolla volyymiprogressiota. Toki eri variaatioita yhdistelemällä voidaan aaltoiluttaa intensiteetti- ja volyymiprogression kulkua monimutkaisemmillakin tavoilla tuloksekkaasti. Hyvä lähtökohta on treenata tavoiteliikkeen variaatioita 2-5 kertaa viikossa. Taidollisesti vaativimmissa liikkeissä kannattaa suosia korkeahkoa harjoitustiheyttä pienemmillä kertaharjoitusmäärillä. Kun tehdään kovaa lihasmassaharjoittelua, ei lihasryhmää kannata treenata kuin 2-3 kertaa viikossa.

STAATTISTEN LIIKKEIDEN HARJOITTELUN ERITYISPIIRTEET

Staattisissa kehonpainoliikkeissä tehdään isometristä lihastyötä eli nivelkulmat eivät muutu, jolloin voimaatuottavien lihasjännekompleksien pituus ei muutu (jänteet kyllä venyvät ja lihakset supistuvat jonkin verran). Koska voiman kehittyminen on osin lihastyötapaspesifiä, tulee isometristä voimaharjoittelua tehdä paljon, kun tavoitteet ovat staattisissa liikkeissä. Voiman kehittyminen on myös nivelkulmaspesifiä. Niinpä staattisten kehonpainoliikkeiden harjoittelussa staattisten pääliikevariaatioiden tulisi tapahtua suurimmaksi osaksi suurin piirtein tavoiteliikkeen nivelkulmilla mahdollisimman hyvällä tekniikalla. Tällöin niin lihasten käskyttäminen lihastyötapaspesifisti tavoitespesifeillä nivelkulmilla kuin paikallinen lihaskasvu saadaan optimoitua. Myös lihasten välinen ja sisäinen koordinaatio kehittyy parhaiten staattisilla tavoiteliikkeen variaatioilla. Yksi hyvä tapa luoda intensiteettiprogressiota staattisissa liikkeissä on tehdä liikettä lopullisen tavoiteversion asennossa vastuskuminauhoilla kevennettynä. Voimien kasvaessa kumin tuomaa kevennystä vähennetään. Tällöin päästään treenaamaan lopullista tavoiteasentoa koko ajan matkan alusta maaliin asti.

Dynaamisilla tukiliikkeillä on kuitenkin paikkansa yleisvoiman hankinnassa myös staattisiin päätavoitteisiin. Ne tuovat osaltaan päävaikuttajalihaksiin lihasmassaa, yksittäisten lihasten käskytyskykyä sekä tuki- ja sidekudosten voimanvälityskykyä pääliikeharjoittelun ohella. Dynaamisissa tukiliikkeissäkin on hyvä valita suurin osa liikevariaatioista siten, että ne ovat raskaimmillaan samoilla nivelkulmilla kuin nivelkulma, jolla tavoiteliikkeen isometrinen lihastyö tapahtuu.

Myös riittävä ärsykkeenvaihtelu on tärkeää niin tasannevaiheiden ehkäisemiseksi kuin laajan liikemallitaitopohjan rakentamiseksi. Riittävää ärsykkeenvaihtelua saadaan luotua riittävän laajalla liikepankilla sekä voimaharjoittelun ohjelmointimuuttujien muutoksilla. Staattisissa liikkeissä alle 10 s sarjat ovat maksimivoimaharjoittelua. 10–30 sekunnin sarjat ovat niin sanottua hermostollishypertrofista ”perusvoima” -harjoittelua, 30–60 s sarjat perinteistä lihasmassaharjoittelua ja yli 60 s sarjat kestovoimaharjoittelua. Lihasmassan kasvu on kuitenkin eniten riippuvaista kokonaisvolyymista, joka voidaan saada aikaiseksi lyhyemmilläkin sarjoilla riittävällä sarjamäärällä. Tämä on usein maksimivoiman hankkijalle se paras tapa, koska silloin myös muut maksimivoimantuoton kannalta todella tärkeät asiat eli lihasten hermostollinen käskytys, lihaslaatu sekä tuki- ja sidekudosten voimanvälityskyky kehittyvät tehokkaasti lihasmassan lisäksi. Yksi toimiva tapa on tehdä pääliikkeet 0–30 s aikaikkunaan ja tukiliikkeet 10–60 s aikaikkunaan. Voimanhankintaan aloittelijoille 60–100 ja kokeneemmille 100–140 toistoa per lihasryhmä viikossa on hyvä peruslähtökohta. Staattisissa liikkeissä yhdeksi ”toistoksi” voi laskea 2–4 s pitoa. Staattisiin liikkeisiin vielä sellainen vinkki, että pidot ovat helpompia saada pysymään laskuvaiheen kuin nostovaiheen jälkeen. Tämä johtuu laskuvaiheen eli eksentristä lihastyötä sisältävän vaiheen jälkeisessä isometrisessä voimantuotossa ilmenevästä ”residual force enhancement” -ilmiöstä, joka johtuu lihassolujen titiinijousten toiminnasta.

HUOMIOI SUHTEELLINEN VOIMA TAVOITELÄHTÖISESTI

Jos kehonpainoharjoittelun yläkroppaliikkeet ovat päälaji, niin jalkoihin ei kannata hommata turhaa lihasmassaa. Näin suhteellinen maksimivoima omaan päälajiin optimoituu. Erityisesti erilaisissa vaaoissa liiasta jalkojen massasta on paljon haittaa ylimääräisenä painona pitkän vipuvarren päässä. Melko vaikeitakin kehonpainoliikkeitä voi kuitenkin ottaa haasteekseen ja haltuun, vaikka omien treenien pääpaino olisi monipuolisessa voimailussa. Esimerkiksi itse painoharjoitteluun keskittyneenä lisäpainoleuanvetäjänä ja yleisvoimailijana pystyin tekemään takavaa’an, etuvaa’an, ihmislipun ja lohikäärmelipun 100-kiloisena melko suurella jalkojen lihasmassan määrällä ennen 2017 vuoden sairastumistani, kuten videolla näkyy. Tämä onnistui nousujohteista tavoitespesifiä kehonpainoharjoittelua painoharjoitteluun yhdistämällä. Niinpä koko kropan absoluuttisen ja suhteellisen voiman tavoitteitakin voi yhdistellä melko tuloksekkaasti, mutta se on aina kompromissi.

15.1.2018

TR

Tuloksia tuottavaan voima-, nopeus-, kestävyys- ja/tai liikkuvuusvalmennukseen halutessasi ota yhteyttä: athleticaharjoitusohjelmat[at]gmail.com. Athleticassa valmentavat lisäkseni liikuntabiologikollegani Olli, Mika ja Henri. www.athletica.fi 

Supermiehestä kurjuuden kuninkaaksi – Mystinen mykoplasma vai jotain muuta (U & EF)

Vuosi 2017 vei Atleettisen Partasuun ilosta murheen alhoon

JOHDANTO

Jokainen ihminen on perimän ja ympäristön muodostama kokonaisuus, organismi, joka on jatkuvassa muutoksessa. Minunkin kokonaisvaltaisessa elämässäni on lukuisia rooleja, kuten elämänkumppani, ystävä, veli, poika, kohta isä jne. Tässä julkisessa blogissa keskityn kuitenkin valmentajan, voimailubiologin ja urheilijan rooleihini ja peilaan tätäkin tragediaa niiden kautta, vaikka tragedia on koskettanut viiltävästi jokaista elämän osa-aluettani. Haluan jakaa tämän synkän kokemukseni mm. siksi, että tästä kirjoituksesta voi olla apua samankaltaiseen tilanteeseen joutuneille tai joutuville. Ja onhan tämä mielenkiintoinen juttu ”uskomattomuudessaan” ja surkeudessaan.  

Kuka vaan meistä voi kuolla mikä päivä vaan. Kuka vaan meistä voi sairastua vakavasti mikä päivä vaan. Perimä ja sattuma näyttelevät suurta roolia elämässämme valintojemme lisäksi. Faktoja, joita ihmisen voi olla vaikea myöntää. Tämä tositarina kertoo vielä keskeneräisen tarinan sairastumisestani, seikkailuista suomalaisen terveydenhuollon viidakossa ja toipumisen alusta. Osaan laittaa asioita perspektiivin ja ymmärrän, että tämän hetken tiedoilla en ole kuolemansairas, enkä lopullisesti pitkäaikaissairas ja paranen tästä. Silti koettelemus on ollut aikamoinen ja tämän kokemuksen kuilunpohjat kokeneena ja yhä toipumisvaiheessa ymmärrän myös sen, miten pienestä on ollut aikanaan maansa myynyt, kun parin viikon flunssa on katkaissut suurimman elämän riemun ja laittanut esimerkiksi urheilussa etenemisen lyhyelle jäähylle. Sellaiset esteet kuin parin viikon flunssat ovat loppujen lopuksi pienen pieniä esteitä tavoitteidemme ja elämän ilon tiellä. Sellaiset esteet on helppo voittaa. Pitkäaikainen perusterveys on kuitenkin sellainen mahtava voimavara ja lähes kaiken tekemisen edellytys, että sen kunnollinen menettäminen ei korvaannu millään filosofialla, jos uskaltaa tarkastella objektiivisesti kokonaisvaltaista hyvinvointia ja onnellisuutta.

SAIRASKERTOMUS

Tarina johtaa vuoden 2017 alkumetreille. Valmentajana ja voimaharjoittelun asiantuntijana olen kouluttautunut intohimoisesti voimaharjoitteluun erikoistuneeksi liikuntabiologiksi yliopisto-opintojen lisäksi rutkasti omaa vapaa-aikaa uuden oppimiseen joka viikko käyttäen. Edessä on ensimmäinen täysi vuosi työelämässä ilman virallisia opintoja ja edessä on unelmien täyttymyksen, itse luodun Voimavalmentajakoulutuksen koulutusten vetämisen aloittaminen syksyllä. Urheilijana keskiverrosta 18-vuotiaasta on tullut 27-vuotias supermies. Takanani on lähes kymmenen vuotta nousujohteista voimaharjoittelua. Varsinkin Jyväskylän vuodet liikuntabiologian opiskelijana 2010-2016 aivan uskomatonta kehitystä kuukaudesta toiseen. Olen rakentanut itsestäni naturaaliurheilijana monipuolisen voimapaketin, joita vastaavilla ominaisuuksilla monipuolisuudessaan ei juuri muita ole: lisäpainoleuanveto 96 kg, lisäpainopistoolikyykyt 70 kg molemmilla jaloilla, maastaveto 272,5 kg, lisäpainodippi 95,5 kg, penkkiveto 140 kg, takakyykky 212,5 kg, penkkipunnerrus 160 kg, pystypunnerrus 92 kg sekä ihmislippu, lohikäärmelippu, etuvaaka ja takavaaka noin 100 kilon elopainolla. Rasvatonta massaa oli 85,5 kg. Treenikaudella elopainoa 100 kg alle 15 % rasvoissa ja piakkoin 18.2.2017 tuleviin lisäpainoleuanvedon Suomen Cupin kisoihin alle 100 kg sarjaan valmistautumisen loppumetreillä elopainoa 95 kg noin 10 % rasvoissa. Suomen Cupissa oli tavoitteena rikkoa maaginen 100 kg lisäpainonleuanveto ensimmäisenä Suomessa ADT:n alaisissa Suomen Leuanveto ry:n kilpailuissa yhdessä parin muun vetäjän kanssa. 6.2.2017 olin tähänastisen elämäni parhaassa lisäpainoleuanvetokunnossa. Vedin 3x85 kg.

Mies ennen kuin sairastelu vei voimat ja kilokaupalla lihasta

Perjantaina 10.2.2017 alkoi yllättäen rintakivut ja huimauskohtaukset. Seuraavana päivänä happamat röyhtäilyt alkoivat. Maanantaina 12.2.2017 rintaan koski, heikotti ja ahdisti niin paljon, että menin päivystykseen. Sydämen lepo-EKG oli ok. Lääkäri epäili refluksitaudiksi. Vallitsevan koululääketieteen mukaisesti oireiden syytä ei lähdetty selvittämään, vaan lykättiin vatsahapposalpaajalääkitys päälle (pitkään jatkuva vatsahapposalpaajalääkitys sotkee ruoansulatuksen toiminnan pahasti). Olin kolme päivää niin väsynyt ja heikkovointinen, että nukuin tai makasin sängyn pohjalla ruokailuja lukuun ottamatta. Olo koheni kuitenkin niin, että osallistuin 18.2.2017 lisäpainoleuanvedon Suomen Cuppiin. Vedin avausvedolla -100 kg sarjaan ennätykseni 95 kg ja tein kaksi epäonnistunutta yritystä 100 kilosta. Terveenä tehtyihin treeneihin nähden paras veto oli kuitenkin poissa. Timo Lauttamus nosti ensimmäisenä ADT:n alaisissa Suomen Leuanveto ry:n kisoissa 100 kg ylös Suomessa! Olimme samassa sarjassa.

Kevät 2017 oli voinniltaan puolisurkeaa aikaa. Minua röyhtäytti ja närästi paljon, ja useina päivinä oli kuvottava ja heikottava olo. Kävin terveyskeskuslääkärillä. Arveli edelleen närästykseksi. Suositteli jatkamaan happosalpaajalääkitystä ja sanoi, että saa treenata normaalisti.

Kesällä aloin saada voimakkaita rintakipu- ja heikotuskohtauksia. Ambulanssit ja maakuntien sairaalat tulivat tutuksi. Isot kasat veri-, virtsa- ja ulostekokeita, keuhkoröntgenkuvat, ylävatsan ultraus sekä gastroskopia eli ruokatorven, vatsan ja ohutsuolen alun tähystys. Mistään ei löytynyt mitään poikkeavaa. Jyväskylän terveyskeskuslääkärini ei peitellyt ärsyyntymistään ”hankalan tapauksen” kohdalle sattuessa, kun homma ei hoitunutkaan käden käänteessä käypähoitosuosituksilla. Potilaana olo oli enempi ”kiusankappale, josta pitäisi päästä eroon” kuin ”hädässä oleva ihminen, jota pitäisi auttaa”. Vihjailipa terveyskeskuslääkäri sitäkin, että liekö vika korvien välissä. Semmoinen täti oli se. Sisätautien ruokatorven ph-mittauksen tulosta seurannut toimenpide oli kuitenkin koko hoitoketjun ”huippukohta”: kirjeitse ”närästystä on, jatka happosalpaajien syömistä" (vaikka ne eivät olleet auttaneet oireisiin).

Syksyn alussa sain niin pahan rintakipu- ja päänsumenemiskohtauksen, että päädyin ambulanssilla viideksi päiväksi sydänosastolle tutkittavaksi. Aortan ja sepelvaltimoiden varjoainekuvaus puhdas. Viiden vuorokauden sydänsähköseuranta ja erikseen otetut kipusydänsähkökäyrät puhtaat. Ylä- ja keskivartalon tietokonetomografia puhdas eli ei esimerkiksi kasvaimia sisäelimissä.  Olen tosi kiitollinen julkiselle terveydenhuollolle tärkeistä poissulkututkimuksista, mutta sen jälkeinen ”koita pärjäillä” viikkokausiksi ennen mahdollisia jatkotutkimuksia ei ollut herkkua, kun ei pystynyt kävelemään muutamaa kymmentä metriä pidempään ennen kuin kova rintakipua sekä voimakas heikotus ja uupumus pysäyttivät matkan teon ja oirelista oli tämä: kovaa lepo- ja rasitusrintakipua, huimausta, yletöntä röyhtäilyä (pahimmillaan monta kertaa minuutissa ja pisimmät kestivät 10 s), närästystä, valtavaa heikotusta ja uupumusta, lihaskipuja (lihakset kipeytyivät todella kipeiksi heti, jos niitä jännitti yhtään), vatsakipuja, sydämen korkearytmistä tykyttelyä, käsien ja jalkojen tuntikausiksi kylmenemistä sekä käsien ja jalkojen puuduttelua... Myös näköni on heikentynyt sairauden aikana. Olin elokuusta vuoden 2017 loppuun sairaslomalla. Nyt vuoden 2018 alussa olen puolikuntoisena toipilaana palaillut osittain töihin.     

Tässä vaiheessa syksyä kuvaan astui ”pelastava enkeli” eli toisessa kaupungissa asuva ystäväni, joka varasi minulle ajan yhdelle Suomen parhaista urheilulääkäreistä. Homma meni näin: ystävä kysyi viestillä vointiani ja oireitani päivällä ja soitti illalla, että ”olen varannut sulle huomenaamuksi ajan yhdelle Suomen parhaista lääkäreistä. Ole yöllä neljältä valmiina, niin tulen hakemaan sinut”. Aamulla oltiin sitten ratkaisevalla lääkärillä, joka käytti anamneesin eli esitietojen (sairaskertomus ja taustat) keruuseen 40 min ja loput 20 min jatkotoimenpiteiden suunnitteluun. Seuraavana aamuna minusta otettiinkin parikymmentä putkea verta uusiin kokeisiin (lähes kaikki mahdollinen, mikä olisi voinut olla oireideni taustalla) ja toimitin pari ulostenäytettä. Verikokeista selvisi, että immuunijärjestelmäni mykoplasmaspesifit vasta-aineet olivat todella korkealla. Lisäksi tein uloshengityksen huippuvirtausta mittaavan PEF-seurannan, josta selvisi, että keuhkoputkieni ilmankuljetuskyky oli samalla tasolla kuin kunnon astmassa. Oireideni todennäköiseksi syyksi ilmeni siis mykoplasma ja sen siivittämä alipalautumistila. Tästä alkoi monipuolinen lääkitys, josta osa on päällä yhä nyt alkuvuodesta 2018. Tästä alkoi myös hidas ja todella aaltoileva kuntoutumiseni.

Silloin pahimmillaan pääsin kotona alakerrasta yläkertaan vain yksi porras kerrallaan. Joka portaan jälkeen piti hengittää muutama kerta ennen seuraavaa porrasta, sillä rintakipu, heikotus ja uupumus olivat niin kovia. Hiljalleen pääsin portaat parilla stopilla. Sitten yhteen putkeen. Pikkuhiljaa pystyin lisäämään liikkumista sisällä. Kohta pääsin kiertämään kerran rivitalomme ympäri, sitten kaksi kertaa. Nyt 6.1.2018 pystyn kävelemään 4 km lenkkejä ja tekemään kevyttä kehonhuoltoa. Röyhtäily, närästys ja huimaus ovat hävinneet kokonaan. Leporintakipu on jo osana päivistä poissa ja osana läsnä, joskin lievänä verrattuna pahimpaan. Kävely koskee edelleen aina rintaan, mutta paljon vähemmän kuin pahimmillaan. Heikotusta ja uupumusta on yhä, mutta laimeampana. Lihakset kipeytyvät yhä heti, jos niitä jännittää kovemmin, mutta jo lievemmin kuin pahimmillaan. Hoitavan lääkärini ennusteen mukaan minun pitäisi tervehtyä täysin kesäksi 2018.  

MYKOPLASMA

Olen liikuntabiologi, en lääkäri tai patofysiologi. Tunnen erityisen hyvin tämän hetkisen tutkimustiedon valossa liikunnan vaikutukset elimistöön ja melko hyvin koko terveen elimistön fysiologian ja anatomian. Patofysiologiaa olen lukenut vain vähän. Joka tapauksessa omaan hyvän tieteenlukutaidon aloilta, joissa fysiologia on keskiössä. Lääkäreiden keskuudessa arvostetun Duodecim-lehden 37-lähteisen mykoplasma-artikkelin mukaan jopa neljänneksellä mykoplasmatartunnan saaneista infektioon voi liittyä muita kuin hengitystieoireita, joskus ilman edeltäviä hengitystieoireita (mulla ei ollut mitään perinteisiä flunssan oireita missään vaiheessa). Hankalimpia näistä oireista ovat immunologisella mekanismilla leviävät keskushermostoperäiset oireet. Mykoplasma voi siirtyä hengitysteistä verenkiertoon ja levitä sen välityksellä kohde-elimiin, kuten keskushermostoon ja ihoon, missä syntyy sytokiinivälitteinen tulehdus. Koska osa mykoplasman rakenteista muistuttaa isäntäsolujen rakenteita, voi syntyä kehon omia vasta-aineita esim. hermokudosta vastaan eli jonkinlaista autoimmuunisairautta. Tyypillisimpiä ovat juurikin immunologisella mekanismilla syntyvät keskushermostoperäiset vaivat (mulla ainakin raajojen puuduttelu ja lämmönsäätelyongelmat sekä autonomisen hermoston toimintaan liittyneet sydämentykytykset, hikoilut, vapinat yms. tulivat tutuiksi – mitkä johtuivat mykoplasmasta, mitkä sen aiheuttamasta alipalautumistilasta – mene ja tiedä). Muita hengitysteiden ulkopuolisia mykoplasmaoireita ovat mm.  lihas- ja nivelsäryt (tuttu juttu mulle!) ja vatsakivut (tuttu juttu mulle!). Kun vein ko. Duodecimin artikkelin terveyskeskuslääkärilleni, niin hän viittasi sille kintaalla.     

Näin valmentaja- ja urheilupiireissä liikkuvana kokemuksestani kertoneena olen kuullut lukuisia samantyylisiä ”mystisiä mykoplasmatapauksia”, joissa pahimmillaan koko elimistö sekoaa, toimintakyky menee ja toipuminen vie 1–2 vuotta. Mykoplasma jakaa lääkärikuntaa kahtia. Sen on saanut huomata tässä matkan varrella lukiessa ja suomalaisen terveydenhuollon viidakossa seikkaillessa. Monet infektiolääkärit eivät usko pitkittyneisiin mykoplasmoihin tai mykoplasman vakaviin jälkiseuraamuksiin ja ainakin Jyväskylässä ymmärtääkseni infektiolääkäri määrittää koko Keskussairaalan virallisen linjan. Niinpä minultakaan ei edes testattu mykoplasmaa Jyväskylässä oudoista oireistani ja urheilutaustastani (vakava mykoplasma-alipaulautmiskombo on usein urheilijoiden vaiva, kuten seuraavassa kappaleessa ilmenee) huolimatta vaikka olin kevään, kesän ja syksyn aikana tekemisissä sairauteni tiimoilta noin 15 lääkärin kanssa. Toisaalta kokemuksen kautta vakavia mykoplasmatapauksia nähneet urheilulääkärit ottavat usein taudin vakavasti ja tiedostavat, että taudilla on myös vakavampia muotojaan perus räkätaudin lisäksi.

Urheilulääkäri Harri Hakkaraisen laatima tietopaketti mykoplasmasta

Mykoplasmaan perehtyneen lääkäri Satu Ojalaisen kirjoitus mykoplasmasta

Urheilulääkäri Pippa Laukan kirjoitus mykoplasmasta

Yllä olevista urheilulääkäreiden kirjoituksista tiivistän tähän vain muutamia asioita. Ensinäkin mykoplasma on pieni soluseinätön bakteeri, joka pystyy piiloutumaan solujen sisään. Kehon immuunijärjestelmän on vaikea tunnistaa mykoplasmaa. Mykoplasma on vaikeahko diagnosoida. Mykoplasma pystyy käyttämään kehon soluja apunaan tarvitsemiensa proteiinien rakentamisessa. Mykoplasma diagnosoidaan urheilijoilta usein liian myöhään ja alipalautumistila on jo päällä. Alipalautumistila pääsee syntymään, kun piilevä mykoplasmainfektio lievine oireineen vie elimistön voimavarat ja urheilija ei palaudu harjoittelusta normaaliin tapaan. Lopulta syntyy alipalautumistila. (Näin mulle ilmeisesti kävi.) Alipalautumistilan patofsyiologiaa ei tunneta vielä kovin tarkasti, mutta hermostollinen ja hormonaalinen säätely ovat sekaisin, samoin kehon immuunipuolustus. Tilasta palautuminen kestää vähintään kuukausia.

Tällainen tarina tässä vaiheessa toipumista. Askel kerrallaan kohti terveyttä!

6.1.2018

TR