Liikuntaa ja urheilua käsittelevät tekstit erottaa otsikon jälkeisestä tunnisteesta "U" ja elämänfilosofiaa käsittelevät tekstit tunnisteesta "EF". Joskus aiheet risteytyvät niin paljon, että on ihan erikseen merkintä "U & EF".

tiistai 2. lokakuuta 2018

Blogi on siirtynyt uusille nettisivuille

Moro!

Yksi aikakausi on päättynyt ja uusi on alkanut. Opiskelijapojan pystyyn pistämä blogi on siirtynyt ammattilaisen kotisivuille. Atleettisen Partasuun Blogi löytyy nykyään kotisivuiltani osoitteesta https://www.tuomasrytkonen.fi/blogi/ ja päivittyy enää vain sinne.

Sivustolle www.tuomasrytkonen.fi on blogin lisäksi kasattu toimintani valmennus- ja koulutuskentillä, iso kasa eri tahoille tekemiäni vieraskirjoituksia voima- ja fysiikkaharjoittelusta, urheilututkimukset.fissä julkaistut työni, podcastit, joissa minua on haastateltu voimaharjoittelusta, urheilusaavutukseni ja lehtijuttuja leuanvetouralta sekä yhteensä 6 säveltämääni ja sovittamaani albumia ja EP:tä (yhteensä 50 biisiä - olen säveltänyt pitkälle toistasataa biisiä, mutta näistä 50:stä rakentuvat tähänastiset merkittävimmät laajemmat taiteelliset työni).

Tässä uusien sivujen esittelyvideo: 





Blogiin tulee uusia tekstejä vain ja ainoastaan uusille sivuille. Kiitos lukijoille ja tapaamisiin uusilla sivuilla.

2.10.2018
TR